Monday, November 7, 2016

Toimenkuvana musiikin valitseminen tutkimusolosuhteissa trippaaville

Teksti on käännös Vicen artikkelista How to Pick Music for People on LSD, From a Scientist Whose Job That Is, 03.05.2016, kirjoittanut Victoria Turk



Jo LSD:n 60-luvun kultakaudelta asti yhdisteen vaikutukset on liitetty musiikkiin. Näitä asioita eivät kuitenkaan yhdistä ainoastaan asian taiteelliset ulottuvuudet: aivokuvantamisen pohjalta on todettu, että musiikin kuuntelu vaikuttaa LSD-kokemukseen myös neurologisella tasolla.

Mendel Kaelen, Lontoon Imperial College -yliopiston neurotieteen tohtoriopiskelija, on johtanut useita tutkimuksia, joissa selvitetään musiikin ja psykedeelien yhteisvaikutusta. Yksi näiden tutkimusten keskeisimmistä haasteista on musiikin valitseminen.

Yksi Kaelenin vastuualueista on näissä tutkimuksissa ollut täydellisen soittolistan suunnittelu tieteellisessä viitekehyksessä ja tieteen kriteeristön puitteissa tapahtuvalle psykedeelimatkalle. Tehtävän toteuttaminen vaatii niin luovaa näkemystä kuin ymmärrystä tieteen käytännöistä.

Yksi Imperial Collegen tutkimusryhmän keskeisistä tavoitteista on selvittää yhdisteiden tehoa masennuksen kaltaisten sairauksien hoidossa. Kaelenin mukaan tarve sisällyttää tutkimuksiin musiikkia on suoraa seurausta kasvavasta kiinostuksesta psykedeelien terapeuttisia mahdollisuuksia selvittävään tutkimukseen.

Aivotutkija Mendel Kaelen
Ajatus musiikin yhdistämisestä psykedeeliavusteiseen terapiaan ei ole uusi; aiheeseen kohdistui 60-luvulla huomattavaa kiinnostusta. Kaelenin pyrkimyksenä on juurruttaa näitä käytäntöjä vankalle tieteelliselle pohjalle.

"Musiikilla on keskeinen rooli kaikissa tämänhetkisissä [psykedeeliavusteista terapiaa käsittelevissä] kliinisissä tutkimuksissa", Mendel sanoo puhelinhaastattelussa. "Kun musiikin merkittävä rooli terapeuttisessa menetelmässä on näin huomattava, on tieteellisiä kysymyksiä, joita alan edistämiseksi on välttämätöntä esittää. Tavoitteena on tuottaa empiiristä ymmärrystä musiikin roolista terapeuttisessa työssä."

Vice puhui Kaelenin kanssa hänen psykedeelikokemusten ja musiikin välistä yhteyttä kartoittavasta tutkimustyöstään, ja siitä, kuinka hänen työnsä tuottamaa tietoa voi näiden yhdisteiden terapeuttisessa käytössä hyödyntää, ja ennen kaikkea siitä, miten musiikki noin epätyypilliseen tarkoitukseen käytännössä valitaan.

***

Ennen kuin aletaan muodostaa mielikuvia tilanteesta, jossa terapeutit antavat potilaille LSD:tä ja kuulokkeet, on syytä läpikäydä perustietoa musiikin ja psykedeelien yhteisvaikutuksista. Viime vuonna Psychopharmacologyssa julkaistussa pilottitutkimuksessa[1] Kaelen kollegoineen astuivat perusasioiden äärelle testaamalla 50- ja 60-lukujen psykoterapian inspiroimaa yksinkertaista hypoteesia: voimistavatko psykedeelit musiikin emotionaalista vaikutusta?

Tutkimuksessa annettiin kymmenelle vapaaehtoiselle kuunneltavaksi kahdessa eri sessiossa viisi raitaa instrumentaalimusiikkia. Ensimmäisessä sessiossa koehenkilöt saivat plaseboa, toisessa taas LSD:tä.

Millainen musiikki sopii hapoissa olevien tunnevasteiden kartoittamiseen? Osallistujat kuuntelivat kahta eri soittolistaa, joiden "emotionaalinen teho" oli viritetty aiempien, erillisen ihmisryhmän arvioiden pohjalta. Soittolistalle valitut kappaleet oli arvioitu sekä miellyttävimmiksi että vähiten tutuiksi – Kaelen selittää, että tuttuus voi vaikuttaa ihmisten tunnereaktioihin. "Jos musiikki on liian tuttua, se voi vaikeuttaa uudenlaisen kokemuksen syntymistä, koska kappaleeseen liittyy aiempaan elämään kytkeytyvä kokemus", hän kertoo.


Soittolistoille on päätynyt ambientia ja uusklassista musiikkia, jonka takana ovat esimerkiksi Brian McBride, Ólafur Arnalds, Arve Henriksen ja Greg Haines. Kaelenin mukaan erityisen monet pitivät brittisäveltäjä Hainesin teoksista, ja tämän musiikkia onkin hyödynnetty useissa tutkimuksissa. "Hänen teokseensa viitattiin kerta toisensa jälkeen erityisen vaikuttavana."

Tunnevasteita kartoittaneeseen tutkimukseen osallistuneet arvioivat soitettujen kappaleiden emotionaalista vaikuttavuutta asteikolla yhdestä sataan, minkä lisäksi he suorittivat GEMS-9[a]:nä tunnetun kyselyn, jossa arvioidaan erilaisia tunnevasteita musiikkiin, esimerkiksi rauhallisuutta tai jännitettä. Tutkijoille kävi ilmi, että osallistujien tunnevasteet olivat LSD:n vaikutuksen alaisena huomattavasti voimakkaampia, ja erityisen paljon voimistuivat ihmetykseen, transsendenssiin, herkkyyteen ja voimaan liittyvät tunteet.

Kuvaajassa arviot musiikin herättämistä tunnetiloista plasebon ja LSD:n vaikutuksen alaisena.
Tunteet olivat LSD:n yhteydessä kautta linjan voimakkaampia.
Kuva: M. Kaelen ym., Psychopharmacology

Tutkijat toteavat löydöstensä "vahvistavan pitkään vallinneita oletuksia, joiden mukaan musiikin vaikutukset ja merkityksellisyys voimistuvat psykedeelien vaikutuksesta". Tällä voi olla hyödyllisiä terapeuttisia sovelluksia. Tutkijat lisäävät, että transsendenssin ja ihmetyksen tuntemuksia pidetään "henkistyyppisten" kokemusten osatekijöinä, jolloin musiikin yhdistäminen LSD-kokemukseen voi edesauttaa tämäntyyppisiä kokemuksia.

Tutkimustulokset eivät pohjaa ainoastaan osallistujien subjektiivisiin kokemuksiin. Kaelen kollegoineen on hyödyntänyt musiikin ja LSD:n vuorovaikutussuhteen selvittämisessä myös aivokuvantamismenetelmiä.

Yllämainitun pilottitutkimuksen jälkeen Kaelen osallistui uraauurtavaan tutkimukseen[b][2], jossa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa fMRI- ja MEG-kuvantamismenetelmiä LSD:n aivovaikutusten kartoittamiseen. Kahdellekymmenelle vapaaehtoiselle annettiin ennen aivokuvantamista 75 mikrogrammaa LSD:tä (ja erillisessä sessiossa myös plaseboa). Tutkimus laajensi ymmärrystä psykedeelikokemuksiin liitettyjen visuaalisten hallusinaatioiden ja tajunnanmuutosten luonteesta.

Samassa tutkimuksessa koehenkilöt viettivät osan ajasta hiljaisuudessa ja osan musiikkia fMRI-laitteessa kuunnellen, minkä jälkeen he vastasivat mielialaansa ja (silmät suljettuina nähtyjä) mielikuviansa koskeviin kysymyksiin. Tutkijat löysivät yhteyksiä musiikin ja visuaalisten kokemusten laadun välillä.

Kaelenin European Neuropsychopharmacologyssa julkaistussa artikkelissa[3] todetaan, että mm. muistin toimintaan liittyvän parahippokampaalialueen aivokuoren ja visuaalisen aivokuoren välinen informaationkulku vaimeni LSD:n vaikutuksen alaisena, mutta kun keitokseen lisättiin myös musiikkia, alueiden välinen viestintä vahvistui.

Aivoalueiden yhteys oli voimakkaimmillaan LSD:n ja musiikin yhteisvaikutuksesta.

Merkittävä löydös oli myös, että tämän vaikutuksen voimakkuus kulki käsi kädessä ihmisten kuvaamien visuaalisten vaikutusten kompleksisuuden kanssa – aivan erityisesti niiden, jotka koskivat heidän omaa elämänhistoriaansa.

"Ihmiset kokevat silmät suljettuina usein hyvinkin eläväisiä mielikuvia, joiden kanssa heillä on vuorovaikutussuhde. Kokemus ei vertaudu esimerkiksi viihdyttävän TV-ohjelman passiiviseen tuijottamiseen, koska kokijan ja näkyjen välillä on aktiivinen vuorovaikutussuhde", Kaelen selittää.

Psykedeelikokemuksen henkilökohtainen luonne tekee ääniraidan valitsemisen vaikeaksi. "Se oli hyvin haastavaa, koska ihmisten musiikkimauissa on luonnollisestikin merkittäviä eroja", Kaelen sanoo. Koehenkilöiden ei voitu antaa tuoda mukanaan omaa musiikkiaan, koska käytäntöjen yhdenmukaisuus on laadukkaan tieteellisen datan tuottamiseksi välttämätöntä.

Kaelen aloitti keräämällä musiikkikirjaston, jonka tunnetason vaikuttavuutta erillinen ryhmä arvioi. "Alkuperäisenä ajatuksenani oli hyödyntää emotionaalisesti hyvin intensiivistä uusklassista musiikkia, mutta koska fMRI-kuvauslaitteen sisällä oleminen on jo itsessään haastavaa, totesin paremmaksi ideaksi välttää ihmisten altistamista äärimmäisen voimakkaille tunneärsykkeille", hän selittää. "Päädyin valitsemaan rauhoittavaa, myönteistä tunnetilaa välittävää musiikkia – pääosin ambientmuusikko Robert Richin tuotantoa."


Lopullisiksi valinnoiksis tuli kaksi seitsemän minuutin katkelmaa Robert Richin ja Lisa Moskowin vuoden 1995 yhteisalbumi Yearningilta. Musiikki on hänen mukaansa rauhoittavaa, melodista kielisoitinmusiikkia (Moskow soittaa sarodia, intialaista, sitaria muistuttavaa soitinta). "Musiikissa on ambientmusiikissa tyypillisesti hyödynnettyjä soittimia – syntetisaattoreita ja huiluja – mutta myös selkeitä melodisia kulkuja, joita kuuntelija voi seurata", hän toteaa.

Kaelenin mukaan Richin musiikki oli yksi keskeisiä tekijöitä siinä, että hän päätyi tutkimaan musiikin vaikutuksia. "Robert Rich on uskomaton. Hän alkoi tehdä musiikkia sen ymmärryksen pohjalta, että musiikki voi olla tehokas keino muuntuneiden tajunnantilojen aiheuttamiseksi ja ohjaamiseksi", hän sanoo, ja viittaa muusikon 80-luvulla toteutettuihin "unikonsertteihin[c]", joissa soitettiin musiikkia torkkuvalle yleisölle.

Musiikin soittaminen MRI-laitteessa ei olisi aivan yksinkertainen tehtävä edes ilman LSD:tä. Tutkijat käyttivät MRI-yhteensopivia kuulokkeita[d] (joissa ei ole magneettista kelaa) kyetäkseen tarjoaman riittävän laadukasta ääntä laitteen aiheuttaman metelin keskellä.

***

Vaikka nämä tutkimukset ovat valottaneet musiikin ja LSD:n yhteisvaikutuksia, keskeisin ajava voima Imperial Collegen tutkimusryhmän työssä on pyrkimys ymmärtää psykedeelien potentiaalia terapian apuvälineinä. Tutkimusnäytön mukaan[4] yhdisteistä voi terapeutin ohjaamissa sessioissa olla hyötyä mm. masennuksen, ahdistuksen ja riippuvuuksien hoidossa. Kaelenia kiinnostaa musiikin rooli näissä sovelluksissa.

Perusajatus juontaa juurensa 60-luvun psykedeeliavusteiseen terapiaan, aikaan ennen yhdisteiden kieltämistä, jonka seurauksena myös tutkimustyö kävi vaikeaksi.

"Tuolloin alettiin ymmärtää, ettei aine itsessään tuota terapeuttista vaikutusta; potentiaali tulee esiin kun aineen vaikutukset yhdistetään terapeuttiseen vuorovaikutukseen, jossa olennaisessa osassa ovat niin terapeutti kuin kokemuksen ulkoiset puitteetkin", Kaelen selittää. "Tämän oivalluksen pohjalta alettiin kokeilla erilaisia lähestymistapoja olosuhteiden suunnitteluun: kuinka varmistaa kokemusten terapeuttisuus."

Musiikin keskeinen rooli kokemusta jäsentävänä tekijänä kävi ilmi hyvin nopeasti.

Hiljattain Kaelen osallistui myös kliiniseen tutkimukseen[5], jossa vaikeaa, hoitoresistenttiä masennusta sairastaville annettiin taikasienten vaikuttavaa ainesosaa, psilosybiiniä[e]. Tutkimus toteutettiin sairaalahuoneessa, joka oli sisustettu vähemmän kliiniseksi ja ahdistavaksi – Kaelenin mukaan alkuperäinen, steriili sairaalahuone oli todennäköisesti "huonoimpia mahdollisia paikkoja ottaa psykedeelistä yhdistettä".


Tähän tutkimukseen soittolistan rakentaminen oli erityisen haastavaa, koska sen tuli toimia kuusi tuntia kestävän terapiasession ääniraitana – aivokuvantamistutkimuksessa tarve oli vain muutamalle minuutille. Potilaat voivat kuunnella musiikkia tilassa olevien kaiuttimien tai kuulokkeiden kautta, mutta musiikki oli kummassakin tapauksessa jatkuvaa.

Kaelen sanoo inspiroituneensa musiikkivalinnoissaan esimerkiksi musiikkiterapeutti Helen Bonnyn työstä. Bonny tunnetaan mm. tajunnantilojen kartoittamiseen terapeuttisessa kontekstissa 60-luvulla kehitetystä Guided Imagery and Music[f] -menetelmästä.

Hän suunnitteli soittolistansa yhteneväiseksi yhdisteen vaikutusten rakenteen kanssa, lähtien vaikutusten hitaasta käynnistymisestä, johtaen vaikutusten huippukohtaan ja sitä seuraavaan, pitkään laskeutumiseen. "Soittolistassa on useita vaiheita, jotka heijastelevat kokemuksen eri ulottuvuuksia, joiden käsittelyssä musiikki voi auttaa", Kaelen sanoo.

Monet koehenkilöistä esimerkiksi jännittävät vaikutusten alkua, joten Kaelen valitsi alkuvaiheeseen rauhoittavaa, rohkaisevaa musiikkia. Vaikutusten käynnistyessä musiikkiin tulee enemmän rytmikkäitä elementtejä, ja yhdisteen vaikutusten pari tuntia kestävän huipun aikana musiikin emotionaalinen intensiteetti vaihtelee. "Jatkuva emotionaalisesti intensiivinen musiikki ei olisi hyvä idea. On oltava hetkiä, joina koehenkilöllä on tilaa käsitellä kokemaansa rauhassa", hän selittää, verraten vaihtelua heiluriliikkeeseen.


Soittolistan valinnassa ja yhteenmiksaamisessa kesti kuukausia. Hän valitsi kappaleita niin omasta musiikkikirjastostaan kuin esimerkiksi Bonnyn työssään käyttämiltä soittolistoilta. Hän vältti klassisia ja kristillishenkisiä kappaleita, koska musiikin on tärkeää olla sekä ajankohtaista että uskonnoista vapaata. Kaelen tuottaa itsekin kokeellista elektronista musiikkia[g], joten raitojen yhteenmiksaaminen, rytmittäminen ja sopivien äänenvoimakkuuksien säätäminen hyväksi kokonaiskoreografiaksi sujui luontevasti.

Koko soittolistaa hän ei voi jakaa, koska tarkoituksena on mahdollisesti käyttää sitä myös tulevissa tutkimuksissa, eikä voi ottaa riskiä siitä, että tuo nimenomainen musiikkikokonaisuus tulisi ihmisille tutuiksi. Hän kuitenkin nimesi yksittäisiä kappaleita: Brian Enon ja Harold Buddin "Against the Sky" soi alkuvaiheen rauhoittavana musiikkina; nykyklassisen musiikin säveltäjä Henryk Góreckin “Sostenuto tranquillo ma cantabile”, jota Kaelen kuvaa soittolistan ensimmäiseksi "tunteellisesti vaikuttavaksi" kappaleeksi, puolestaan soi vaikutusten huippua lähestyttäessä. Greg Hainesin "183 Times", jota käytettiin myös LSD:n tunnevaikutuksia kartoittaneessa tutkimuksessa, puolestaan soi vaikutusten huipun aikana.

Kaelen jakaa joitakin potilaidensa kokemuksista musiikin vaikutuksia valottaakseen. Eräs koki 183 Times -kappaleen "huipuksi, joka kiteytti kokemuksen kokonaisuudessaan. Astuin sanojen tuolle puolen. Se oli tärkeä osa sisäisen matkani vavahduttavinta osuutta. Tajunnanräjäyttävää."


Toinen potilaista kertoo, että kappale "aiheutti paljon itkua. Se oli surullista ja kaunista: itkeminen kappaleen aikana auttoi irroittamaan itseeni kohdistuvasta surusta ja kielteisistä tunteista. Se sai ajattelemaan elämäni aikana käyneitä kamppailujani masennuksen kanssa. Kappaleen loputtua koin oloni puhdistuneeksi ja paremmaksi, itseäni kohtaan myötätuntoisemmaksi."

Loppujen lopuksi, Kaelen toteaa, osaa ihmisistä valittu musiikki koskettaa äärimmäisen syvältä, toisia taas ei.

"Kappaleiden valinta on äärimmäisen vaikeaa, koska joudun jokaisen kohdalla esittämään itselleni kysymyksen: 'Uskonko tämän kappaleen toimivan potilaalle koska se toimii itselleni, vai uskonko sen toimivan, koska näen kappaleen itsensä kantavan jonkinlaista yleismaailmallista, oletetulle kuuntelijalle välittyvää?'", Kaelen kertoo.

Tällaisia valintoja ei – ainakaan toistaiseksi – voi tehdä tieteelliseltä pohjalta.

"Olen kokenut tähän työhön liittyen alusta alkaen valtavaa vastuuta, koska olen tiennyt, kuinka voimakkaasti musiikkivalinnat ihmisiin vaikuttavat", hän myöntää.

Yksi näiden tutkimusten keskeisimmistä vaikutuksista hänen ajatteluunsa on ollut, että vaikka hän edelleen uskoo, että musiikissa on myös jonkinlaisia universaaleja ulottuvuuksia, hän on ymmärtänyt standardisoidun, kaikille sopivan soittolistan tekemisen olevan mahdotonta. Hänen tulevaisuudennäkymissään terapeuteilla olisi keinoja musiikin muovaamiseen tietyn potilaan tarpeiden mukaan. Tämän kehityssuunnan edistäminen on yksi hänen projekteistaan.

Hän painottaa, että kaikkein keskeisin tekijä psykedeelien terapeuttisessa käytössä on potilaan ja terapeutin välinen syvä yhteys.

"Pohjimmiltaan musiikin tehtävänä on toimia terapeuttisen prosessin palvelijana – toisin sanoen, tukea [pääosin] suljetuin silmin toteutettua matkaa, joka on äärimmäisen henkilökohtainen ja kestää useita tunteja", hän toteaa.


Tutkimusviitteet:

Thursday, April 21, 2016

Uusi tutkimus: LSD voi auttaa purkamaan haitallisia ajattelutottumuksia

Lontoon Imperial Collegen uudet LSD-aiheiset tutkimustulokset[1] ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa – Suomea myöten. Hesarin tiedepalstalla[a] ja Tiede-lehdessä[b] julkaistiin artikkeli otsikolla "Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana".

Tämän blogauksen tarkoituksena on tuoda hieman selkeyttä tulkintoihin, joita tutkimusartikkelista on niin Suomessa kuin ulkomaisessakin mediassa tehty, ja paneutua tutkimustuloksiin hieman yksityiskohtaisemmin.



Tutkimuksen keskeisiä hahmoja: Robin Carhart-Harris, David Nutt, Amanda Feilding


LSD tekee vauvaksi?


Ensimmäisenä on syytä korjata suomenkielisten artikkelien otsikossa ja itse teksteissä esitettyä yliyksinkertaistusta: niissä käytetty ilmaisu "samanlainen tila kuin vauvana" on helposti luettavissa niin, että aikuisen ihmisen aivotoiminta olisi LSD:n vaikutuksen alaisena täysin samanlaista kuin vauvan.


Täsmälleen tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris (jonka seikkaperäinen haastattelu julkaistiin tässä blogissa viime vuonna[c]) kuitenkin toteaa[d], että aivojen toiminta LSD:n vaikutuksen aikana muistuttaa lapsen aivojen toimintaa. Lehtien keskustelupalstojen kommenttiosastoja silmäillessä käy selväksi, että jotkut todella tulkitsivat em. artikkeleiden sanavalintoja kirjaimellisesti. Lapsenomaisia tiloja toki esiintyy yhtenä LSD-kokemuksen mahdollisista vaikutuksista, mutta yleisesti ottaen niin LSD:n kuin muidenkin psykedeelien vaikutukset ovat huomattavasti monimuotoisempia. Pitkän linjan LSD-tutkija, psykiatri Stanislav Grof on viitannut psykedeeleihin "mentaalisten prosessien epäspesifisinä vahvistajina". Niiden vaikutusten kirjo on laaja, mikä on hyvä tuoda esiin asiasta puhuttaessa. 

Avataksemme hieman sitä, mitä Carhart-Harris vauvapuheillaan tarkoittaa, lainataan pätkä (suomalaista yleisradiota vastaavan) NPR:n haastattelusta[e]:

"Millaista on olla vauva? Millaista on olla lapsi? Yksi keskeinen tunnusmerkki on tunnetilojen aaltoilu: Yhtenä hetkenä saatamme olla onnellisessa, ekstaasinomaisessa tilassa, kikatella ja löytää kaikkialta hauskan tuntuisia juttuja, kunnes tilamme odottamatta muuttuukin täysin, ja päädymme vollottamaan sydämemme pohjasta. Tämäntyyppistä emotionaalista herkkyyttä ja äärimmäistä mielikuvituksellisuutta ilmenee psykedeelien vaikutuksen alaisena." 


“Hyvin kiehtovia ovat myös psykedeelien vaikutuksiin kiinteästi liittyvät ihmetyksen ja pelonsekaisen kunnioituksen tilat. Toisinaan niistä puhutaan mystiikan tai henkisyyden käsittein. Kirjallisuuden kentällä esimerkiksi William Wordsworth puhuu lapsuudesta taivaallisena olotilana, jossa ihminen on ikään kuin lähempänä Jumalaa."

Imperial College Londonin omassa haastattelussa[f] Carhart-Harris täsmentää lisää: "Varttuessamme aikuisiksi aivotoimintamme rajoittuu ja lokeroituu: ajattelullamme on tapana muuttua iän myötä rajatummaksi ja kankeammaksi.

Toisin sanoen ajatuksena on, että syntyessään ihmisen hermosto on ikään kuin avoin. Kokemuksen karttuessa ihminen alkaa vähitellen muodostaa ja noudattaa tiettyjä kognitiivisia ja käytöksellisiä malleja. Näitä tottumuksia voi LSD oikeissa olosuhteissa auttaa purkamaan ja tarkastelemaan.


Saman tutkimusryhmän aiempien, LSD:n sukulaisaine psilosybiinin vaikutuksia selvittäneiden tutkimusten[2] kanssa linjassa oleva löydös on, että yhdisteen todettiin voimistavan monien aivoalueiden välistä vuorovaikutusta. Erässä uutisartikkelissa[g] esitettiin allekirjoittaneen mielestä varsin hyvä vertaus, jossa eri aivotoimintaa voisi normaalitilassa ajatella toimistorakennuksena, jonka sisällä on erilaisiin tehtäviin rajatusti fokusoituvia työskentelykoppeja, joiden väliset seinät LSD tilapäisesti purkaa alas ja saattaa työntekijät keskinäiseen, rakentavaan dialogiin. 

Hesarin ja Tiede-lehden artikkelissa tehtiin osittain samoja virheitä, joihin useat ulkomaalaismediatkin syyllistyivät: artikkelin kuvitukseksi valittu otos oli rajattu versio tutkimusartikkelissa esiintyvästä kuvasta, johon oli kirjoitettu kuvatekstiksi "Alemmat aivokuvat kertovat, miten laajalti aivot reagoivat lsd:n vaikutuksen alaisena. Ylemmät aivot kuuluvat lumeryhmäläisille." 
 






Rajattuna ja tällaisella kuvatekstillä väärintulkinnalle oli paljon tilaa. Yhtenä ongelmana on epätäsmällinen selitys ja riittävän kontekstualisoinnin puute: kyseinen kuva havainnollistaa lepotilassa olevien* aivojen visuaaliseen prosessointiin liittyvän näköaivokuoren alueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien voimistumista plasebolla ja LSD:llä. Ei liene perusteetonta otaksua monen tulkinneen valitun kuvan ja kuvatekstin pohjalta, että LSD lisäisi aivojen kokonaisaktiviteettia; kyseisenlaiseen tulkintaan ei aiheena olevien tutkimusartikkelien pohjalta ole perusteita.

* Lepotilalla tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö ei tee erityisesti mitään.


Itse tutkimusartikkelissa kuva oli tällainen:




Alimmalla, uutisartikkelien kuvituksesta pois leikatulla aivorivillä esitetään ylemmillä kuvattujen toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä (oranssi merkitsee alueiden välisen yhteyden voimistumista). Sanotaan se varmuuden vuoksi vielä kerran: kuvassa ei havainnollisteta aivojen kokonaisaktiivisuutta LSD:n vaikutuksen alaisena.


Allaoleva kuva, jota ei uutisartikkeleissa liiemmin näkynyt, puolestaan havainnollistaa LSD:n vaikutuksia parahippokampaalialueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien muutosta:








Kahdella ylemmällä rivillä havainnollistetaan parahippokampaalisen alueen ja aivojen muiden alueiden välisiä toiminnallisia yhteyksiä plasebolla ja LSD:llä. Alimmalla rivillä esitetään, edellisen kuvan lailla, näiden toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä. Sinisellä värillä merkitään alueiden välisten toiminnallisten yhteyksien vaimentumista.


Sillä, miten laajasti ja tarkasti tiedeuutisoinnissa on mahdollista käsitellä löydöksiä, on toki rajansa. Uutisoinnin kanssa olisi kuitenkin syytä pyrkiä olemaan tarkka siitä, että niistä asioista, joihin artikkelin näkökulma rajataan, kirjoitetaan huolellisesti. Muuten lukijakunnalle syntyy helposti täysin vääränlaisia mielikuvia tutkimuslöydösten implikaatioista. Toimittajien käytettävissä olevat resurssit ovat luonnollisesti rajallisia, ja siinä mielessä virheet ovat ymmärrettäviä; lisäksi tutkimusaineistokin on monesti sen verran vaikeaselkoista tavaraa, että maallikon on hyvin vaikea hahmottaa, mitkä tulkinnat ovat oikeita (eikä asiaa varmaankaan auta, jos uutisartikkelit tuotetaan ulkomaisten mediajulkaisujen pohjalta ilman, että on aikaa perehtyä tutkimusmateriaaliin syvemmin). 


Tarkoituksena ei siis missään tapauksessa ole käydä kiinni keneenkään yksittäiseen toimittajaan (minkä lisäksi tämän blogin ylläpitäjä [jolla ei ole mitään aihepiiriin liittyvää muodollista koulutusta] tiedostaa varsin hyvin omankin kykynsä asiavirheiden tekemiseen ja toivoo, että lukijat ilmaisisivat löytämistään virheistä kommenttiboksin tai vaikkapa Psykedeeliuutisten Facebook-sivun yksityisviestitoiminnon kautta).



Tarkemmin tutkimuksen menetelmistä ja tuloksista


Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea erilaista, toisiaan täydentävää aivokuvantamismenetelmää: ASL:ää, BOLD:ia ja MEG:tä. Aivomuutosten todettiin olevan selkeässä yhteydessä koehenkilöiden ilmoittamiin subjektiivisiin kokemustiloihin ja niiden muutoksiin. Tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan ASL-, BOLD- ja MEG-menetelmillä on mahdollista selvittää psykedeelien vaikutuksen neuraalisia korrelaatteja; eri menetelmien tuottamat tulokset ovat yhdenmukaisia ja tukevat toisiaan. 



Matkalla MEG-skanneriin. Pun intended.

Kaksi keskeisintä löydöstä liittyvät näkemiseen ja minuuteen liittyviin prosesseihin. 


LSD:n vaikutuksen alaisena huomattavasti normaalia suurempi osa aivoista osallistuu visuaaliseen prosessointiin, ja silmät suljettuina oleskelevat koehenkilöt myös raportoivat selvästi arkitajunnantilaa visuaalisempia kokemuksia. Lepotilan aikainen näköaivokuoren verenkierron voimistuminen, kyseisen aivoalueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien voimistuminen (Resting State Functional Connectivity, RSFC) ja vaimentuneet alfa-aallot ilmenevät yhtäaikaisesti voimistuneiden visuaalisten hallusinaatioiden kanssa. LSD:n (ja muiden psykedeelien) vaikutuksen alaisena ihmisten emotionaalisilla, kognitiivisilla ja aistimuksellisilla prosesseilla on normaalia enemmän visuaalisia ulottuvuuksia, joilla on merkittävä rooli subjektiivisten ilmiöiden (tunteiden, uskomusten, muistojen) kokemisessa ja käsittelyssä.


Näkemiseen liittyvät löydökset ovat merkittäviä. Vielä keskeisempinä voi kuitenkin pitää tuloksia, joiden mukaan prefrontaalikorteksin delta- ja alfa-aaltojen vaimentuminen sekä parahippokampuksen (PH) ja retrospleniaalisen korteksin (RSC) välisten toiminnallisten yhteyksien vaimentuminen ja laajemminkin oletushermoverkoston (Default Mode Network, DMN) integriteetin väheneminen liittyvät voimakkaisiin tajunnanmuutoksiin.  Oletushermoverkoston integriteetin vähenemisellä tarkoitetaan verkostoon kuuluvien aivoalueiden toiminnan synkronisoitumisen (yhtäaikaisen aktiviteetin) vähentymistä. Mainittuja voimakkaita tajunnanmuutoksia ovat esimerkiksi erillisen minuuden hälveneminen (ego dissolution) ja "merkityskokemuksen muuttuminen" (altered meaning). Samaan viittaavia tutkimustuloksia on jo aiemmin saatu muilla psykedeeleillä (psilosybiini[3] ja ayahuasca[4]) tehdyissä tutkimuksissa.

Erillisen minuuden hälvenemisen kokemuksen todettiin korreloivan myös delta- ja alfa-aaltojen vaimentumisen kanssa; tässäkin tapauksessa vastaavia korrelaatioita on aiemmin todettu psilosybiinitutkimuksissa[5]. Niinikään aiemmissa psilosybiinitutkimuksissa on havaittu[6], että edellämainittu PH-RSC-yhteyden vaimentuminen liittyy merkityksellisyyden, henkisyyden, syvän kunnioituksen ja pyhyyden kokemuksiin.


Aivoissa esiintyvien alfa-aaltojen on arvioitu inhiboivan epäolennaisia ärsykkeitä[7] – rajaavan pois sellaisia aistiärsykkeitä, jotka eivät ole selviytymisen kannalta välttämättömiä. Alfa-aaltojen vaimentumisella voisi täten olla inhibointia vähentäviä vaikutuksia, josta (erityisesti silmät suljettuina) seuraa visuaalisia hallusinaatioita. Tämän voisi olettaa liittyvän laajemminkin psykedeelien taipumukseen vähentää ajatusrakenteiden kankeutta.

Psykedeelien aiheuttamien visuaalisten hallusinaatioiden neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään näkemiseen liittyvän tiedonkäsittelyn neurobiologisia tekijöitä. Samaan tapaan myös psykedeelien aiheuttamien minuuden hälvenemisen kokemusten neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään laajemmin "itsen" tai "minuuden" neurobiologisia tekijöitä.


Yhtenä tulkintakehikkona Imperial Collegen tutkijat ovat viimeaikaisissa julkaisuissaan[8], [9] ehdottaneet mallia, jonka mukaan psykedeeleillä on "entrooppinen" vaikutus aivokuoren toimintoihin: niiden akuutin vaikutuksen alaisena kognitiivinen epäjärjestys kasvaa; toisin sanoen, ajatteluun liittyvien toimintojen järjestäytyneisyys ja johdonmukaisuus vähenevät. Tämän on edellämainituissa julkaisuissa todettu korreloivan lisääntyneen pitkän aikavälin hyvinvoinnin kanssa. Metaforana on esitetty psykedeelien "rasvaavan" kognitiivisia toimintoja auttamalla purkamaan vakiintuneita toimintatapoja ja korvaamaan niitä uusilla. On myös viitteitä siitä, että psykedeelit lisäävät neuroplastisiteettia[10] ja neurogeneesiä[11]. Psykedeeleillä on mitä ilmeisimmin monia rinnakkaisia, potentiaalisen hyödyllisiä vaikutusmekanismeja.



Robin Carhart-Harris (toinen vasemmalta), Amanda Feilding ja David Nutt artikkelin julkaisuun liittyvässä tapahtumassa. Vasemmanpuoleinen tutkija on bloginpitäjälle toistaiseksi nimeämätön, mutta hänen voi olettaa olevan yksi tutkijoista.

Löydösten laajemmista implikaatioista


Mainitun suomenkielisen artikkelin loppupäästä löytyy erinomainen kiteytys psykedeelien vaikutuksista: "Psykedeeliset lääkkeet voivat auttaa purkamalla aivoihin iskostuneita urautumia, jotka kannattelevat kielteisiä ajatustottumuksia." Tämä lausetta voi pitää huomionarvoisena kahdestakin syystä. Ensinnäkin, lause on poikkeuksellisen hyvä kiteytys yhdestä psykedeelien keskeisimmistä hyödyistä. Toisekseen, kyseessä on mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun suomalaisessa mediassa käytetään ilmaisua "psykedeelinen lääke". Tätä voi pitää merkittävänä edistysaskeleena tieteen voitossa järjettömästä, faktatietoa karttavasta hysteriasta. Tästä syvä hatunnosto tiedetoimittaja Mikko Puttoselle.


Tutkimusartikkelin lopussa todetaan, että psykedeelien farmakologisten toimintamekanismien selvittäminen on tärkeää siinä missä niiden terapeuttisen potentiaalin selvittäminenkin. Eri tavoin rajatut ja kohdistetut, metodologisesti monipuoliset tutkimukset auttavat pala palalta rakentamaan johdonmukaisempaa, selkeämpää kokonaiskuvaa psykedeelien vaikutuksista.


Tutkimukseen osallistunut professori David Nutt vertaa löydöstä Vicen artikkelissa[h] – ronskissa anteeksipyytelemättömyydessään kieltämättä hitusen huvittavinkin sanankääntein – Higgsin bosonin löytymiseen: "Lähes yhtä pitkään kun Higgsin bosonin olemassaoloa on ounasteltu, on myös psykedeelitutkimuksen tarpeellisuus tiedostettu. Pelko maineen menettämisestä on kuitenkin rajoittanut tutkijoiden halukkuutta koskea psykedeelitutkimukseen. Nämä uudet tutkimustulokset ovat kuitenkin niin merkittäviä, ettei tähän tutkimusalaan liittyvään arasteluun ole enää mitään syytä."


Tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris valottaa psykedeelitutkimuksen merkityksellisyyttä samaisessa Vice-artikkelissa seuraavasti: "Psykedeelien erityislaatuisuus liittyy niiden tapaan muuttaa tietoisuutta perustavanlaatuisella, poikkeuksellisella ja ennennäkemättömällä tavalla. Tämä tekee niistä äärimmäisen tehokkaita työkaluja erään keskeisen kysymyksen tutkimiseen: mikä on tietoisuuden luonne?" 



Lisää luettavaa:

David Nuttin haastattelu aihepiirin tiimoilta (tähän ei viittausta muualla blogauksessa)
Psykedeeliuutisten aiempi artikkeli Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
• Bernardo Kastrupin artikkeli, jossa hän ruotii tutkimukseen liittyvää uutisointia: The LSD study: you're being subtly deceived (again)

Tutkimusviitteet:

[1] Neural correlates of the LSD experience revealed by multimodal neuroimaging
[2] Homological scaffolds of brain functional networks

[3] Finding the Self by Losing the Self: Neural Correlates of Ego-Dissolution Under Psilocybin



Wednesday, March 30, 2016

Haastattelussa farmakologi Jordi Riba: viisitoista vuotta ayahuascatutkimusta

Alkuperäinen artikkeli: Jordi Riba looks back on more than fifteen years of ayahuasca research, OPEN Foundation, 29.1.2016


Espanjalainen farmakologi Jordi Riba tunnetaan erityisesti ayahuascan vaikutuksia kartoittavista tutkimuksistaan. Hänellä on taustaa botaniikan, kemian, farmakologian ja neurotieteen parissa. Tässä hollantilaisen psykedeelitutkimussäätiö OPEN Foundationin toteuttamassa haastattelussa hän tarjoaa yhteenvedon keskeisistä Amazonilla syntyneeseen ayahuasca-keitokseen liittyvistä löydöksistään. Artikkelin toisessa osiossa hän myös vastaa tuoreen kannabista käsittelevän, kiistanalaisen artikkelinsa nostattamaan kritiikkiin. Riba luennoi Hollannissa kesäkuussa 2016 järjestettävässä psykedeelikonferenssissa [jonne lähtemistä blogin ylläpitäjä kehoittaa jokaista aihepiiristä kiinnostunutta harkitsemaan; ks. myös tapahtuman FB-sivu! --suom. huom.].

Miten päädyit psykedeelitutkimuksen pariin?

Aivojen biokemia on aina kiinnostanut minua, luonnollisesti siis myös kaikenlaiset keskushermostoon vaikuttavat yhdisteet. Kun aikoinaan perehdyin alkaloideihin, törmäsin Gordon Wassonin kuvauksiin psilosybiinisienikokemuksistaan. Tieto siitä, että on olemassa niin voimakkaasti psyykeen vaikuttavia alkaloideja, herätti mielenkiintoni. Uskonnon ja tieteen rajalla tasapainoileva aihepiiri nosti esiin myös kiintoisia filosofisia kysymyksiä. Asiasta ei kuitenkaan tuohon aikaan, 1980-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alkupuolella, tehty liiemmin tutkimusta. Muutamia vuosia myöhemmin tutustuin Josep Maria Fericglaan, Amazonilla Shuarien rituaalista ayahuascan käyttöä tutkineeseen antropologiin. Hän ehdotti, että kääntäisin Jonathan Ottin Pharmacotheon-teoksen espanjaksi, minkä seurauksena alaan liittyvä tietämykseni karttui huomattavasti. Hän myös tutustutti minut ayahuascaa Espanjassa käyttäviin ryhmiin, ja päätin toteuttaa väitöskirjani ayahuascatutkimuksen parissa.

Mikä sai sinut keskittymään muiden psykedeelien sijaan juuri ayahuascaan?

Pidin tärkeänä, että tutkimuskohteellani olisi kulttuurillista taustaa – ettei kyseessä olisi vain viihdekäyttöön rajautuva yhdiste. Se tosiasia, että psykoaktiivisen kasvin ympärille saattoi rakentua kokonainen uskonto, ja että kasvien käytön ympärille oli kasvanut kokonaisia kulttuureita, lisäsi aiheen mielenkiintoisuutta. Tutustuin myös ayahuascarituaaleissa käyviin ihmisiin, joiden kertomukset juoman vaikutuksista tekivät minuun suuren vaikutuksen: oivalluksia henkilökohtaiseen elämään liittyvistä kysymyksistä, omaan elämäntarinaan liittyviä muistoja, intensiivisiä tunnetiloja... en ollut ikinä kuullut vastaavasta.

Mikä on ayahuascan laillinen asema Espanjassa? Vaikeuttivatko lainsäädännölliset tekijät tuktimuksen toteuttamista?

Tietyt psykoaktiivit on toki kielletty kansainvälisissä luetteloissa, mutta tutkimusta se ei estä. Satuin myös tutustumaan Manel Barbanojiin, joka ryhtyi väitöskirjaohjaajakseni. Hän toimi farmakologina Barcelonan Sant Paun sairaalassa, jossa itse edelleen työskentelen. Hänen toteuttamansa lukuisat kliiniset tutkimukset niin terveillä kuin sairaillakin koehenkilöillä olivat rakentaneet hänelle hyvän tutkijan maineen, ja hän myös suhtautui keskushermostoon vaikuttaviin yhdisteisiin intohimoisesti. Kun kerroin hänelle ayahuascana tunnetusta keitoksesta, jonka sisältämät alkaloidit vuorovaikuttavat mielenkiintoisella tavalla, ja että juomaa käytetään rituaaleissa, ja kerroin ihmisten kuvailemista vaikutuksista, hän halusi mukaan ja rohkaisi ryhtymään toimeen. Laadimme tutkimusprotokollan ja lähetimme sen arvostelulautakunnan arvioitavaksi. Vuosia myöhemmin lautakunnan johtaja kertoi, että heidän ensireaktionsa ehdotukseeni oli järkytys, mutta tutkimukselle näytettiin vihreää valoa ohjaajani luotettavan maineen vuoksi. Seuraava askeleemme oli lähettää protokollamme tarkastettavaksi Espanjan terveysministeriöön, joka niinikään hyväksyi suunnitelmamme. Emme ole kohdanneet lääketieteen auktoriteettien taholta minkäänlaista vastustusta.

Uskotko, että tutkimus psilosybiinin tai LSD:n parissa olisi onnistunut yhtä helposti?

LSD:llä on toki huono maine. Psilosybiinitutkimus olisi voinut onnistua, mutta LSD olisi saattanut olla vaikeampi pala purtavaksi. Toisena haasteena olisi tuohon aikaan ollut se, etten olisi tiennyt, mistä saada käsiin psilosybiiniä; ayahuascan kanssa vastaavaa ongelmaa ei ollut. Tämä oli yksi keskeinen syy ayahuascan valitsemiseen – huolimatta siitä, että sen sisältämät yhdisteet ovat varsin monimutkainen koktail.

Koko käsite "ayahuasca" tosiaan on varsin epämääräinen. Keitoksen mielletään usein sisältävän kahta kasvia, mutta [Amazonin traditioihin perehtyessä] käy selväksi, että eri tahojen keitoksissa on suuria eroja. Miten aine yhdenmukaistetaan?

On totta, että keitokseen lisätään eri perinteissä erilaisia kasveja, mutta päätimme keskittyä Etelä-Amerikan urbaaneilla alueilla ja sittemmin myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tyypilliseen yhdistelmään. Käytännössä kyse on ayahuascakirkoissa käytettävästä Banisteriopsis caapin ja Psychotria viridiksen yhdistelmästä. Tutkimustyömme käynnistyessä väittelimme siitä, olisiko parempi idea tutkia synteettisiä aineita: pelkkää DMT:tä tai synteettisen DMT:n ja synteettisen harmiinin yhdistelmää. Halusimme kuitenkin muodostaa yleiskuvan ayahuascan kokonaisvaikutuksista ihmiskehon fysiologiaan, koska nimenomaisesti tätä yhdistelmää ayahuascarituaaleissa, ainakin Euroopassa järjestettävissä, käytettiin. Päädyimme tämän seurauksena pakastekuivattuun ayahuascaan: käytännössä keitoksesta vain poistetaan vesi; muut komponentit säilyvät sellaisenaan. Ensimmäistä tutkimustamme varten tuotetun kapseloidun, pakastekuivatun ayahuascan valmistusprosessissa kesti kolme vuotta. Synteettisiä yhdisteitä käyttämällä etenemisemme olisi saattanut olla nopeampaa, mutta siitä olisi seurannut myös kritiiikkiä, koska käyttämäämme valmistetta ei olisi voitu kutsua ayahuascaksi.

Kapseloitu muota myös ratkaisee plaseboon liittyviä ongelmia, koska plaseboa voi tarjota kapsilimuotoisena; ayahuascaa muistuttava mutta inaktiivinen plasebo olisi vaikeampi toteuttaa.

Epäaktiivista keitosta on tutkijoiden toimesta yritetty valmistaa, vaihtelevin tuloksin. Mielikuvani mukaan Rafael Guimarães dos Santos, tällä hetkellä Brasiliassa työskentelevä entinen tohtorikolutettavani, käytti eräässä tutkimuksessaan valmistamaansa plasebokeitosta. Oli selvää, että halusimme julkaista tutkimustuloksemme valtavirran farmakologisissa lehdissä, ja tiesimme että meiltä vaadittaisiin ayahuascan vertaamista epäaktiiviseen plaseboon sekä koehenkilöiden ja tutkijoiden odotusten kontrollointia. Tämän vuoksi valitsimme hankalan polun. On tosin todettu, että ayahuascan vaikutusten alettua käy ilmeiseksi, että jotain on meneillään, jolloin plasebon hyöty kumoutuu.

Tämä on plasebon klassinen ongelma psykedeelitutkimuksissa.

Totta, ja kritiikki on perusteltua, mutta ongelma ilmenee nimenomaisesti silloin, jos verrataan vahvaa annosta ayahuascaa pelkkään plaseboon. Useissa tutkimuksissamme vertasimme eritehoisia ayahuasca-annoksia. Jotkut plaseboa saaneista vapaaehtoisista kertoivat myös nähneensä visioita, siinä missä jotkut eivät havainneet miedolla ayahuasca-annoksella mitään vaikutuksia.

Toinen asia, jota tahdoimme tutkia on, että monet ayahuascaa käyttäneet kertovat pienten annosten vaikuttaneen toisinaan todella voimakkaasti, ja toisinaan taas ottaneensa suurempia määriä ilman mitään vaikutuksia. Ayahuascan standardisointi pakastekuivaamalla osoitti selkeän yhteyden annoksen ja tehon välillä[1], kun analysoidaan kokonaisten ryhmien tuloksia. Tämän suhteen emme löytäneet mitään epätavallista tai odottamatonta. [Mikä ei tosin tarkoita, etteivätkö akuuteilta vaikutuksiltaan miedot ayahuascamäärät voisi silti olla seurauksiltaan hyvinkin voimakkaita --suom. huom.]

Edellisessä on kyse koehenkilöryhmän keskiarvosta. Entä yksilöiden väliset erot? Ayahuasca vaikuttaa vähemmän lineaariselta kuin esimerkiksi psilosybiini tai LSD esimerkiksi vaikutusten alkamisen keston, annoksen ja tehon suhteen ja vaikutusten kokonaiskeston suhteen... vaikuttaa siltä, etteivät tuloksenne tue tätä käsitystä.

Nestemäisessä muodossa olevassa ayahuascassa on enemmän vaihtelua. Alkaloidien pitoisuudet saattavat vaihdella erien välillä huomattavasti. Ihminen saattaa olettaa ottaneensa eri kerroilla samanlaista ayahuascaa, mutta pitoisuudet ovatkin saattaneet erota toisistaan huomattavasti. [Tämän voisi kuvitella liittyvän esimerkiksi siihen, että säilytysastian pohjalle vajonneen juoman pitoisuudet eroavat astian pinnalla olevasta juomasta. --suom. huom.]

Toisinaan kaksi ihmistä nauttii ayahuascaa samasta pullosta, mutta yksi ei tunne mitään vaikutuksia siinä, missä toisella vaikutus onkin valtava.

Koehenkilöiden välillä voi toki olla eroja. Mutta jos yhdelle ja samalle henkilölle annetaan tarkkaan määriteltyjä annoksia, vaikutus voimistuu annoskoon kasvun myötä. Yleisesti ottaen voidaan siten sanoa, että vaikutukset olivat sellaisia kuin farmakologisilla yhdisteillä voi olettaa olevankin – ei siis mitään maagista. Visioista magiaa sen sijaan löytyy, kuten myös ihmisten elämänhistoriaan liittyvissä muistoista, oivalluksista ja ilmestyksistä; kaikkia niistä voi pitää todella maagisina.

Purga [ayahuascan vaikutuksen alaisena oksentaminen tai ulostaminen --suom.huom.] muodostaa omanlaisensa haasteet. Oliko tutkimustilassanne tarjolla sankoja, vai miten hoiditte asian?

Tiedän shamanististen traditioiden painottavan puhdistautumista, mutta useimmissa meidän tutkimuksissamme oksentamisen välttäminen oli olennaista: emme tahtoneet koehenkilöiden oksentavan ulos osaa nauttimistaan aktiivisista yhdisteistä, koska tarkoituksenamme oli mitata alkaloidien veri- ja plasmatasot. Tämä oli yksi käyttämämme valmistusmenetelmän tarjoama etu: alun pahoinvointi jäi väliin, koska koehenkilöt eivät maistaneet tai haistaneet keitosta. Vatsanväänteitä kokemuksen aikana tyypillisesti esiintyi, mutta vain harvat päätyivät oksentamaan käyttämämme tiivisteen vaikutuksesta.

Eikö tämä aiheuta eroavuuksia laboratorio- ja kenttäolosuhteiden välille?

Tietenkin. Mittaamista varten on yhdenmukaistettava. Kaikilla olosuhteisiin liittyvillä eroilla on vaikutuksensa – yksin kotona vai ystävien kesken; Amazonilla luotettavan tai epäluotettavan henkilön seurassa? Pyrimme pitämään olosuhteet yhdenmukaisena, ja samanaikaisesti myös mahdollisimman miellyttävinä. Kokemuksen introspektiivisyydestä johtuen koehenkilöt pääsääntöisesti unohtavat ympäristönsä. Plaseboa saaneiden on toisinaan ayahuascaa saaneita vaikeampi sietää tutkimusproseduureja, koska jälkimmäiset kiinnittävät huomionsa sisäiseen kokemukseensa, jolloin ympäristö saattaa unohtua kokonaan.

Millaisilla malleilla selität purgan poissaolon? Muistan lukeneeni, että se olisi seurausta jostakin ruoansulatusjärjestelmän serotonergisestä prosessista, ei siis pelkästään epämiellyttävästä mausta tai nesteen määrästä. Entä farmakologinen selitys?

Purga on monimutkainen mekanismi. Informaatio kulkeutuu aivojen oksennusta hallinnoiviin osiin monenlaisista lähteistä. Visiot voivat laukaista purgan: epämiellyttävät näyt saattavat edesauttaa oksentamista. Myös hajulla ja tuoksulla on osansa, kuten myös vatsan ja ruoansulatuskanavan ärtyneisyydellä, sekä vagushermon aktivaatiolla, jota tapahtuu kun serotoniinijärjestelmää stimuloidaan. Muitakin neurokemiallisia mekanismeja on. Yksi syy sille, että vatsanväänteet ovat miedompia kuin nestemäistä ayahuascaa nautittaessa on, että viiden erilaisen kanavan stimuloinnin sijaan vain yhtä kanavaa stimuloidaan, mikä ei yleensä riitä purga-reaktion synnyttämiseen. Valistunut arvaukseni on näillä linjoilla.

Antaisitko tiivistelmän vuosikausien aikana syntyneen tutkimusaineiston keskeisistä löydöksistä?

Ensisijainen tavoitteemme oli tutkia, voidaanko ayahuascaa annostella turvallisesti, minkä tutkimuksemme ovat osoittaneet mahdolliseksi. Tämä on tärkeää, koska silloin tällöin näkee uutisraportteja ihmisistä, jotka ovat käyneet aggressiivisiksi tai jopa kuolleet Amazonilla järjestettävissä ayahuascasessioissa. Emme tiedä näiden kuolemien syitä, mutta tiedämme, että jos osallistujat valikoidaan tarkoin, annoskoot ovat harkittuja ja kaikki tapahtuu turvallisessa, hallitussa ympäristössä, myös laboratorio-olosuhteissa toteutetut sessiot voivat aiheuttaa hyviä kokemuksia.

Onko huomattavia kielteisiä reaktioita ilmennyt?

Ensimmäisessä pilottitutkimuksessamme[1] yksi koehenkilöistämme koki ohimenevän hämmennystilan, joka aiheutti hänelle ahdistusta. Hän koki tilan epämiellyttäväksi, koska unohti 20 minuutin ajaksi, kuka on. Hän päätti vetäytyä tutkimuksesta kokemuksensa seurauksena. Tuo oli ehkäpä voimakkain hallituissa olosuhteissa todistamani epämiellyttävä seuraus.

Toteuttamamme tutkimukset ovat tuottaneet paljon dataa: Tiedämme nyt, mitä ayahuasca-alkaloideille tapahtuu nauttimisen jälkeen. Oli esimerkiksi huolta siitä, että keitoksen sisältämä monoamiinioksidaasin estäjä (MAOI), harmiini, saattaisi reagoida vaarallisesti tiettyjen ruoka-ainesten tai muiden [tyramiinipitoisten] yhdisteiden kanssa, mistä saattaisi seurata korkeaa verenpainetta. Harmiinin on kuitenkin osoitettu poistuvan elimistöstä nopeasti[2]. Tästä näkökulmasta ayahuasca on siten hyvin turvallista; terve henkilö sietää fysiologiset vaikutukset ongelmitta. Vaarallisen korkeaa verenpainetta tai sykettä ei ole todettu.

Harmiiniin liittyen: eikö ole käynyt ilmi, että se on turvallisempaa kuin yleensä oletetaan? Ihmisillä on tapana aloittaa paastoaminen useita päiviä ennen ayahuascakokemusta ja vältellä runsaasti tyramiinia sisältäviä ruokia, tarkoituksenaan välttää serotonergistä shokkia. Tutkimuksenne eivät näytä todentavan tätä riskiä.

Meille tuli yllätyksenä, ettei harmiinia monissa koehenkilöistä edes paikannettu, mikä tarkoittaa, ettei se ylittänyt ruoansulatuskanavan ja systeemisen verenkierron välistä estettä. Tämä johtuu suoliston ja maksan entsyymien toiminnasta. Yksilökohtaisia eroja saattaa olla: on mahdollista, että joidenkin ihmisten elimistö poistaa harmiinin toisia tehokkaimmin, joten varovaisuus on joka tapauksessa perusteltua, ja harmiinin yhdistämistä tiettyihin lääkeaineisiin on syytä välttää. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että olen monta kertaa nähnyt ihmisten kahden tai kolmen ayahuasca-annoksen jälkeen syövän esimerkiksi juustoa, kinkkua tai muita sellaisia elintarvikkeita, joita ei periaatteessa suositella. Vakava myrkytys ei ilmeisesti ole kovinkaan todennäköinen yksittäisen ayahuasca-annoksen jälkeen terveillä ihmisillä, jotka eivät käytä muita lääkkeitä.

Huomattavan kiinnostavina pidän myös ayahuascan toimintamekanismeja aivoissa. Tätä on tutkittu monien tekniikkojen avulla. Tällä saralla tutkimme ensin aivojen spontaania sähkötoimintaa[3] ennen ja jälkeen ayahuascan annostelun. Tämä oli kiinnostavaa, koska kävi ilmi, että ayahuasca vaimentaa alfarytmiä, joka on keskeinen, aivojen takaosassa ilmenevä, inhiboiva EEG-rytmi. Kun ayahuasca vaimentaa tätä rytmiä, se voimistaa kyseisten, visuaalisten aivoalueiden spontaania toimintaa. Tämä saattaa selittää ihmisten kokemia unenomaisia visioita. Eri alueilla havainnoitujen EEG-signaalien välilisiä eroja funktionaalista konnektiviteettianalyysiä[4] hyödyntämällä olemme myös havainneet ayahuascan vähentävän informaationkäsittelyyn liittyvää "ylhäältä-alas -kontrollointia" (skeemalähtöistä prosessointia): Tyypillisesti informaatiota – oli kyse sitten muistojen synnyttämästä sisäisestä informaatiosta tai ulkopuolelta tulevasta aisti-informaatiosta – käsitellään aiempiin kokemuksiin pohjaten. Ayahuasca vähentää odotuksia, jonka vuoksi esimerkiksi aiemmin tallentuneita muistoja uudelleenkoetaan uudenlaisin tavoin. Tämän kautta se auttaa ottamaan etäisyyttä tai löytämään uudenlaisia perspektiivejä jo koettuihin asioihin, jotka periaatteessa jo tiedetään. Tämä on mielestäni arvokasta, ja saattaa olla ayahuascan terapeuttisen potentiaalin suhteen keskeinen tekijä.

Olemme toteuttaneet myös aivokuvantamistutkimuksia, mm. SPECT-tutkimuksen[5], joka osoitti ayahuascan lisäävän muistia ja tunteita käsittelevien aivoalueiden aktivaatiota. Myös kognition ja tunteen välisten raja-alueiden aktiivisuus lisääntyy. Tämä tukee niiden ayahuascan käyttäjien kokemusta, joiden mukaan ayahuascan vaikutus ei ole viihteellinen vaan voi nostaa pintaan hyvinkin kivuliaita muistoja, ja jotka kertovat, että todella saattavat läpikäydä ayahuascan vaikutuksesta todella intensiivisiä tunnekokemuksia.

Ayahuasca helpottaa omien ajatusten, tunteiden, emootioiden muistojen tunteiden havainnointia etäältä, minkä kanssa ovat linjassa myös hiljattain toteuttamamme tutkimukset[6], joissa arvioitiin "mindfulness-tekijöitä" ja luovuutta ayahuascan vaikutuksen alaisena. Jotkut psykoterapian koulukunnat pyrkivät opettamaan nykyhetkeen keskittymistä, reagoimattomuutta, hyväksyntää ja omiin ajatuksiin kohdistuvaa tuomitsemuutta – kykyä välttää niihin identifioitumista. Ayahuascan nauttimista seuraavina tunteita tällaiset mindfulness-taidot voimistuvat. Näiden taitojen kehittäminen on mindfulness-terapioiden tavoite, ja niiden saavuttamisessa perinteisin keinoin, esimerkiksi meditoimalla, voi kestää pitkiä aikoja. Tutkimukseemme osallistuneiden lukemat yksittäisen ayahuasca-annoksen jälkeen vastasivat kokeneiden, vuosikausia meditoineiden lukemia. Olemme arvioineet myös ayahuascan vaikutuksia luovuuteen [tutkimus on lähetetty arvioitavaksi Psychopharmacology-lehteen], ja todenneet ayahuascan vähentävän totunnaista ajattelua ja lisäävän luovaa, "poikkeavaa ajattelua" – kykyä katsoa asioita uusin tavoin.

Kaikki mittaamamme vaikutukset tarjoavat osaselityksiä sille, miksi ayahuasca vaikuttaa niin lupaavalta hoidolta moniin tiloihin. Työni on vähitellen herättänyt myös omassa laitoksessani työskentelevien psykiatrien mielenkiinnon, minkä seurauksena alustavia terapiatutkimuksia käynnistellään. Brasiliassa olen osallistunut tutkimuksiin, joissa on osoitettu ayahuascan teho nopeavaikutteisena masennuslääkkeenä[7]: yhden annoksen masennusta lievittävät vaikutukset on havaittavissa kolmen viikon päästä. Klassiset masennuslääkkeet alkavat toimia vasta useamman viikon jälkeen. Ayahuascan hyödyllisten käyttötarkoitusten selviäminen tuntuu todella tyydyttävältä.

Selvitämme nyt psykiatrian laitoksemme kollegojeni kanssa mahdollisuutta tutkia ayahuascan tehoa muidenkin ongelmien hoidossa, esimerkiksi hyvin suunniteltuja tutkimuksia riippuuvuksien tai traumaperäisen stressihäiriön hoitamiseksi. Juuri tähän alueeseen tarkoituksenani on seuraavaksi keskittyä – tuottaa uudenlaisiin sovelluksiin liittyvää tietoa. Turvallisuuteen liittyvän perustiedon tuottaminen on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, kuten on myös kuvattujen hyötyjen biologisen pohjan selvittäminen. Pelkästään ayahuascasta liikkuvilla hunajaisilla tarinoilla ei kollegoitani vakuuteta.

Olette tutkineet ayahuascan välittömiä vaikutuksia erilaisten aivokuvantamistekniikoiden avulla. Lontoon Imperial Collegessa vastaavaa on tehty psilosybiinillä. Onko aineiden vaikutusten välillä yhtäläisyyksiä? Lontoon tutkijat esimerkiksi totesivat psilosybiinin hillitsevän oletushermoverkon (default mode network, DMN) toimintaa. Oletteko löytäneet tukea näille johtopäätöksille?

Robin Carhart-Harrisin tutkimus[8] toteutettiin magneettikuvauksella, ayahuascatutkimuksessamme taas käytettiin SPECTinä tunnettua isotooppilääketieteen tekniikkaa. Erilaisilla tekniikoilla on mahdollista hahmottaa vain osia kokonaiskuvasta. Pidän erilaisten kuvantamismentelmien hyödyntämistä hyvänä asiana, ja eri lähestymistapojen tuottamaa tietoa yhdistelemällä hahmotamme paremmin kokonaisuutta.

Viittaat oletushermoverkkoon; eräässä tutkimuksessa selvitimme muutoksia ayahuascan pitkäaikaiskäyttäjien aivojen rakenteessa[9], ja totesimme aivokuoren ohentuneen takimmaisen pihtipoimun alueella, joka on DMN:n kannalta keskeinen alue. Tämä käy yksiin niin EEG-kuvausteni tulosten, Brasiliassa toimivan Draulio de Araujon tulosten[10] kuin Robinin MRI- ja magnetoenkefalografiatulostenkin kanssa.

Onko pitkän aikavälin aivomuutosten ja persoonallisuusmuutosten välillä löytynyt vastaavuuksia?

Kyllä. Olemme tehneet persoonallisuustestejä, joiden mukaan ayahuascan pitkäaikaiskäyttäjät saavat henkisyyteen ja vähemmän materialistisiin elämänasenteisiin [sekä muiden huomiointiin --suom. huom.] liittyvän itsen ylittämisen persoonallisuuspiirteen kohdalla verrokkeja korkeammat pistemäärät. Kiinnostava korrelaatio oli se, että suurempi aivokuoren oheneminen kulki käsi kädessä korkeampien pisteiden kanssa tässä persoonallisuuspiirteessä. Tiettyjen psykiatristen häiriöiden on todettu liittyvän kyvyttömyyteen hillitä DMN:n toimintaa, mistä seuraa märehtimistä ja masennusta; ayahuascan pitkäaikaiskäyttäjillä nämä alueet ovat ohuempia, ja heidän elämänasenteensa on terveellisempi. Vaikka syy- ja seuraussuhteita ei voitukaan tässä kokeessa osoittaa, näiden asioiden ilmeinen korrelaatio saattaa auttaa selittämään ayahuascan terapeuttista potentiaalia.

Sant Paun sairaala Barcelonassa
Toinen kiintoisa johtopäätös on, että kokeneet ayahuascan käyttäjät selviävät muita paremmin tietyissä perustoiminnoissa. Heidän tuloksensa ovat niin selvänä kuin vaikutuksen alaisenakin parempia kuin kokemattomampien koehenkilöiden, mutta he myös selviävät paremmin vaikutuksen alaisena kuin selvänä.

Toteutimme Brasiliassa ja Espanjassa useita tutkimuksia, joissa arvioitiin ayahuascakirkkojen jäseniä[11]. Lähestyimme asiaa sekä kyselytutkimusten että neurofysiologisten arvioiden avulla. Tutkimme työmuistia ja erilaisissa tehtävissä selviytymistä. Neurofysiologisten testien tulosten mukaan ayahuascan käyttäjät selviytyivät tietyistä tehtävistä kontrolliryhmää paremmin. Jossain mielessä tämä oli yllätys, koska (ainakin joidenkin addiktoivien) psykoaktiivien säännöllisen käytön on perinteisesti ajateltu huonontavan kognitiivista toimintakykyä. Ayahuascan vaikutukset ovat täysin toisenlaisia kuin ne, joita tunnetummilla, addiktoivilla yhdisteillä tiedetään olevan. [Tutkimuksissa on siis nimenomaisesti todettu, ettei niin ayahuasca kuin muutkaan klassiset psykedeelit (mm. psilosybiini, LSD, meskaliinipitoiset kaktukset) ole millään tapaa fyysisesti addiktoivaa. --suom.huom.]

Kuten mainitsitkin, arvioimme myös[12] ihmisiä ennen ayahuascasessiota ja sen aikana. Tämän kokeen mukaan ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ayahuascaa vain joitakin kertoja – alle kolmisenkymmentä kertaa – ottaneilla toimintakyky heikkeni ayahuascan vaikutuksen alaisena. Kokeneemmilla käyttäjillä vastaavaa heikkenemistä ei todettu, vaan he päinvastoin suoriutuivat normaalia paremmin. Miten tulkitsimme tätä? Ayahuascan pitkäaikaiskäyttäjien aivorakenteita tutkiessamme olimme havainneet myös aivojen etuosan aivokuoren paksuuntumista. Tämä on "tavoitteellisen toiminnan verkkona" (task-positive network) tai "tarkkaavaisuusverkkona" (attentional network) tunnetun hermoverkon toiminnan kannalta keskeinen alue. Näyttää siltä, että tämä vaikutus auttaa ihmisiä pärjäämään paremmin tietyissä neurofysiologisissa tehtävissä, koska monet niistä ovat riippuvaisia etuaivolohkon sujuvasta toiminnasta.

Olet maininnut koehenkilöidenne kokeneisuuden useaan otteeseen. Tulivatko koehenkilöt erilaisista taustoista, esimerkiksi shamanistisista traditioista, vaiko vain vakiintuneista ayahuascakirkoista?

Useimmissa toteuttamissamme ayahuascaa hyödyntäneissä laboratoriotutkimuksissa koehenkilöillä ei ollut uskonnollista taustaa. He olivat psykedeelien suhteen kokeneita, ja vain osalla oli aiempaa kokemusta ayahuascasta. Ensimmäiseseen pilottitutkimukseemme valikoimme kuusi ayahuascan suhteen kokenutta vapaaehtoista. Kun aineen turvallisuus kävi selväksi, otimme mukaan myös ihmisiä, joilla oli kokemusta psilosybiinistä, meskaliinista tai muista vastaavista yhdisteistä. Tutkiessamme pitkäaikaiskäyttäjiä koehenkilöt löydettiin pääosin ayahuascaa hyödyntävien uskontojen, pääosin Santo Daimen, jäsenistön keskuudesta.

Voiko tämän olettaa jollain tapaa vaikuttavan tuloksiin? Eikö uskontoon kuulumisellakin voi olla vaikutuksia persoonallisuuteen, ja miksei myös aivojen rakenteeseen?

Tuo tekijä on ehdottomasti otettava huomioon, ja mietimmekin, voisivatko hyödylliset vaikutukset selittyä tukevan sosiaalisen yhteisön ja ayahuascan yhteisvaikutuksella. Viimeisimmässä, ayahuascan mindfulness-tekijöitä arvioivassa tutkimuksessamme yhdelläkään tutkimistamme ihmisistä ei ollut taustaa ayahuasca-uskonnoissa, eivätkä he myöskään kuuluneet mihinkään säännöllisesti tapaavaan ryhmään. Tärkeä löydös on, että samat hyödyt on nähtävissä ihmisissä, joilla ei ole tutkimusasetelmaa monimutkaistavia uskonnollisia uskomuksia tai uskonnollisen ryhmän jäsenyyttä. Esitän tämän pohjalta, että ayahuascalla itsellään on terapeuttista potentiaalia.

***

Siirtykäämme toiseen keskeiseen tutkimusalueeseesi, kannabistutkimukseen. Olit yksi hiljattain julkaistun “Cannabis users show increased susceptibility to false memories[13].” ("Kannabiksen käyttäjillä suurempi alttius valemuistoille") -tutkimuksen tekijöistä. Tutkimuksen otsikko herätti polemiikkia, ja pidin itsekin sen sanavalintoja varomattomana – vaikutat kuitenkin pääsääntöisesti hyvin varovaiselta henkilöltä. Itse artikkelissa toteat tulosten olevan hienovaraisia, joten sanamuoto "valemuistot" on varsin jyrkkä ottaen huomioon, että tutkimuksessa keskityttiin sanalistoihin, ei kuviin tai henkilökohtaisiin muistoihin. Osa johtopäätöksistä meni aika pitkälle, esimerkiksi mainittaessa tulosten mahdollisista lakiin liittyvistä seurauksista oikeusistunnoissa. Eivätkö tämäntyyppiset lausunnot voi edesauttaa ilmapiiriä, jossa kannabiksen kroonisten käyttäjien sanaa epäillään järjestelmällisesti?

Ensinnäkin, "valemuistot" on tekninen termi, jota käytetään psykologian tutkimuksessa, ja joka liittyy tutkimuksessa hyödyntämäämme Roediger-McDermott -paradigmaan. Tässä kontekstissa valemuistolla tarkoitetaan tiettyä, kaikilla ihmisillä esiintyvää ilmiötä. Muisti uudelleenprosessoi informaatiota jatkuvasti. Termin käyttämisen pohjalla ei ollut pyrkimys herättää huomiota – kyseessä on spesifinen käsite, jolla tähän illuusioon psykologiassa viitataan.

Ilmiön arviointi laboratorio-olosuhteissa vaatii käytäntöjen standardisointia. Yksi parhaista kehitetyistä lähestymistavoista, jota on käytetty erilaisissa tutkimuksissa ja yhteyksissä, on edellä mainittu, sanalistoja hyödyntävä Roediger-McDermott-paradigma. Meillä oli siitä aiempaakin kokemusta, ja ajatuksenamme oli, että lähestymistapaa voisi soveltaa magneettikuvantamisen yhteydessä. Tietääkseni vastaavaa ei ainakaan säännöllisen kannabiksenkäytön kontekstissa oltu aiemmin tehty. Sovelsimme menetelmää tutkiessamme kahden koehenkilöryhmän aivoaktivaatioita. Käyttämämme menetelmä noiden kahden ryhmän vertailuun oli sama, jota olimme hyödyntäneet vertaillessamme ayahuascan käyttäjiä kontrolliryhmään. Haastattelimme yli kuuttakymmentä kannabiksen pitkäaikaiskäyttäjää, ja rajasimme osan heistä tutkimuksen ulkopuolelle erilaisista syistä, joista osa oli lääketieteellisiä. Kuvattavaksi valitsimme terveitä ihmisiä, jotka olivat sellaisessa tilanteessa, joissa ei ollut syytä olettaa, että kokemus muista päihdeaineista tai jokin pienimuotoinen vaiva, jonka hoitoon he käyttivät lääkkeitä, vaikuttaisi tuloksiin.

Tuloksemme oli, että ryhmien suorituskyvyssä oli eroja. Arvioimme kuukauden ilman kannabista olleita pitkäaikaiskäyttäjiä (mikä varmistettiin virtsanäyttein), emme siis akuutisti päihtyneitä. Pitkäaikaiskäyttäjät selviytyivät muistikokeista verrokkiryhmää huonommin. Ero ei ollut valtava, mutta virheiden määrä oli joka tapauksessa noin 50 % suurempi kuin verrokeilla. Aivoaktivaation rakenteita tutkimalla on selkeästi hahmotettavissa verkosto, joka on todettu keskeiseksi mekanismiksi valemuistoja aiheuttavien ärsykkeiden hylkäämisessä. Jotta voi tietää, ettei tiettyä sanaa esitetty sanalistassa, on verkostona toimivien etuotsalohkon, päälakilohkon ja sisemmän ohimolohkon alueiden aktivoiduttava. Verrokkiryhmäläiset selvisivät tehtävistä paremmin, ja heillä näkyi suurempaa aktivaatiota kaikilla niillä alueilla, joita tarvitaan ärsykkeiden torjumiseen; kannabiksen käyttäjillä verkoston aktivaatio oli selvästi vähäisempää. Tämän lisäksi, kun katsotaan kannabiksen pitkäaikaiskäyttöä ja tutkitaan korrelaatioita vähäisempää aktivaatiota ilmentävillä aivoalueilla, on muistin toiminnan kannalta keskeisen, sisemmän ohimolohkon alueella havaittavissa selkeä negatiivinen korrelaatio. Emme ole ensimmäinen vastaavia tuloksia saanut tutkimusryhmä. Hippokampuksen rakenteeseen kohdistuvissa tutkimuksissa kannabiksen käyttäjillä on todettu pienempi hippokampus.

Tiedostan tutkimuksemme aiheuttaneen runsaasti polemiikkia, mutta nähdäkseni tulokset ovat kolmeen tekijään nojaten sisäisesti johdonmukaisia: käyttäytymiseen liittyvät tulokset, aivoalueiden aktivaation muutokset sekä edellämainittu korrelaatio. Tutkimus on nostattanut joitakin todella negatiivisia, pahimmillaan suorastaan hysteerisiä (eikä kovinkaan rationaalisia) reaktiota. Yksi esitetyistä kritiikeistä on kuitenkin mielestäni perusteltu: se tosiasia, että tutkitut kannabiksen käyttäjät ovat saattaneet käyttää elämänsä aikana muitakin aineita. Tämä on otettava huomioon, mutta sen vaikutus ei ole verrattavissa kaksikymmentä vuotta jatkuneeseen kannabiksen päivittäiskäyttöön. Toteutimme kuitenkin toisen laboratoriotutkimuksen[14], johon otettiin terveitä vapaaehtoisia – ihmisiä, joilla ei ollut aiempaa kokemusta kannabiksesta, ja annostelimme heille pieniä annoksia kannabiksen vaikuttavaa ainesosaa, tetrahydrokannabinolia (THC). Kävi ilmi, että 7.5mg THC:tä riitti aiheuttamaan valemuistovaikutuksen. Pitkäaikaiskäyttäjissä vaikutukset on havaittavissa kuukauden ajan käytön lopettamisesta, ja sama vaikutus ilmenee myös terveissä koehenkilöissä akuutin päihtymystilan alaisena. Jos kyse olisi dekkarisarjasta, löydöstämme kutsuttaisiin savuavaksi aseeksi.


Kannabidiolin (CBD) molekyylirakenne
Näiden tutkimustulosten julkaisu ei tarkoita, että ajattelisin, ettei kannabiksella ole terapeuttista potentiaalia. Hyvät uutiset ovat, että mainitussa toisessa tutkimuksessa arvioimme myös toista keskeistä, kannabiksen sisältämää yhdistettä, kannabidiolia (CBD). CBD esti THC:n kuvatun vaikutuksen muistiprosesseihin kun sitä annosteltiin yhdessä THC:n kanssa. Yksinään CBD vaikutti myönteisesti kykyyn toteuttaa tiettyjä neurofysiologisia tehtäviä. Kannabiksella, erityisesti CBD:llä, on mielestäni terapeuttista potentiaalia. Nähdäkseni on kuitenkin syytä keskustella laajasti siitä, miten viisaana voidaan pitää viimeisten parinkymmenen vuoden aikana voimistunutta trendiä, jonka puitteissa kasveja on jalostettu kohti yhä suurempaa THC-pitoisuutta ja pienempää CBD-pitoisuutta, vaikka niiden tiedetään tasapainottavan toistensa vaikutuksia. En vastusta ihmisten henkilökohtaista vapautta käyttää psykoaktiivisia yhdisteitä, mutta jos tavoitteena on tuoda niitä saataville kaikille aikuisille, on ihmisten mielestäni hyvä tietää THC:n ja CBD:n eriävistä vaikutuksista. Monissa muissakin tutkimuksissa todetaan, että akuutilla kannabispäihtymyksellä on kielteisiä vaikutuksia muistiin – siinä ei ole mitään uutta. Syy sille, että meidän julkaisumme sai niin paljon näkyvyyttä ja julkaistiin korkean impaktin tiedejulkaisussa oli se, että tätä nimenomaista valemuistoilmiötä ei oltu aiemmin tutkittu käyttäjillä.

Ayahuascasta puhuttaessa on usein esitetty kritiikkiä siitä, etten tutki ayahuascaa sen luontaisessa ympäristössä, minkä pohjalta on tehty tulkinta, jonka mukaan tutkimukseni ei päde ayahuascan käyttöön tutkimusympäristön ulkopuolella. Myöskin tässä tapauksessa voidaan esittää näkökanta, jonka mukaan tulokseni eivät päde kannabiksen päivittäiskäyttäjiin, koska tässä arvioitiin kuukauden ajan ilman kannabista olleita. Ehkä olisi pitänyt tutkia vaikutuksen alaisena olevia. Tulos olisi ollut, että vaikutus olisi näkynyt heissä vieläkin voimakkaammin, koska se näkyy kannabista käyttämättömissäkin 7.5mg annoksella [tämä tosin herättää kysymyksiä siitä, miksi tällaista vaikutusta ei havaittu ayahuascan pitkäaikaiskäyttäjillä (jotka eivät tosin käytä ayahuascaa päivittäin); kyse on toki täysin erilaisista yhdisteistä, mutta voiko asiaa tutkimatta tietää? --suom. huom]. Voidaanko nykyisiä, THC-pitoisuudeltaan korkeita kannabislajikkeita päivittäin käyttävää pitää [muistin osalta] hyvinä todistajina oikeudenkäynnissä? Valistunut arvioni on, että todennäköisemmin ei.

Oliko tätä implikaatiota välttämätöntä tuoda esiin tutkimusartikkelissa?

Tutkimustulosten implikaatioita on syytä kontekstualisoida ja selittää, missä tapauksissa löydöksillä voi olla merkitystä. Artikkelimme arvioijat myös nimenomaisesti pyysivät meitä selittämään löydöksiämme tietyssä asiayhteydessä. 

Veikkaan, että ihmisiä häiritsee myös se, että mahdollisista lainkäytöllisistä seurauksista kirjoittaminen saattaa lisätä kannabiksen kroonisten käyttäjien syrjintää, oli kyse sitten oikeussalista, työpaikkamahdollisuuksista tai muusta vastaavasta – mitä jo nykyiselläänkin tapahtuu.

Tavoitteenamme ei missään tapauksessa ollut edistää syrjintää. Pahoitteluni tuollaisen tulkinnan tehneille. [Tämän pahoittelun pohjalta tulee allekirjoittaneelle vaikutelma, ettei Riba harkitse sitä mahdollisuutta, että syrjintää saattaa seurata, vaikka se ei olisikaan millään muotoa ollut hänen tavoitteensa, mutta tähän on vaikea sanoa juuta tai jaata varsinaista haastattelutilannetta kuulematta tai tarkemmin kysymättä --suom. huom.] Ajattelen käyttäjien parasta, ja mielestäni heidän on syytä tietää tällaisten haittavaikutusten mahdollisuudesta.

Yksi laillistamista tai dekriminaalisaatiota kannattavien keskuudessa ilmenevä ongelma on taipumus tulkita huonot uutiset hyökkäyksenä. Entinen tohtorikoulutettavani Rafael Guimarães julkaisi tapauskertomuksen ihmisestä, joka oli päätynyt ayahuascakokemuksen myötä psykoosiin, ja hänen julkaisunsa herätti voimakasta kritiikkiä. Jotkut ayahuascayhteisöön kuuluvat sanoivat, että kyseessä on sota, jossa viholliselle ei ole syytä paljastaa omia heikkouksia. Kyseessä ei ole sota; tarkoituksena on tehdä tiedettä. Jos pyrkimyksenä on saavuttaa yhteiskunnan hyväksyntä näiden aineiden lailliselle käytölle, oli kyse sitten lääketieteellisistä tai muista konteksteista, on oltava avoin niin yhdisteiden hyödyistä kuin riskeistäkin. Maton alle lakaiseminen ei palvele ketään. 

Jotkut ovat tehneet myös tulkinnan, jonka mukaan julkista rahoitusta ja mahdollisuutta julkaista arvostetuissa tiedejulkaisuissa tarjotaan todennäköisemmin kannabiksen haittoja kuin hyötyjä alleviivaaviin tutkimuksiin. Ihmiset sanovat, että kannabiksen hyötyjä ja haittoja selvittävien tutkimusten määrässä on epätasapainoa. Oletko samaa mieltä?

Olen tutkinut julkisin varoin niin ayahuascaa, salvinoriini A:ta kuin kannabistakin. Julkinen rahoitus ei ole vaikuttanut löydösteni tulkintoihin millään tavalla. En ole missään joutunut pelkäämään, että tutkimustulokseni vaikuttaisivat rahoitukseeni. Arvostelulautakunnat koostuvat tutkijoista, jotka arvioivat projekteja niiden tieteellisten ansioiden pohjalta, ja suhtautuvat aihepiiriin pääsääntöisesti uteliaisuudella. Rahoitukseni eivät tule hallitukselta vaan tutkijapaneelilta. Sieltä suunnalta ei ole tullut minkäänlaista painostusta. Nähdäkseni ansioluetteloni voi nähdä koostuvan niin myönteisistä kuin kielteisistäkin lausunnoista, ja vakaumukseni on, ettei minkäänlaista itsesensuuria tule harjoittaa tai kannustaa.

En myöskään usko, että kielteisten tulosten julkaiseminen olisi myönteisiä helpompaa. Tästä esimerkkinä ketamiini, jota demonisoitiin median toimesta. Joitakin vuosia sitten siitä puhuttiin vain hevosten anestesialääkkeenä ja sekoilevien nuorten reivi- ja bilekamana. Kun ketamiinin nopeus ja tehokkuus masennuksen hoidossa sittemmin selvisi, löydöksiä ei – huolimatta yhdisteen aiemmasta huonosta maineesta – jouduttu julkaisemaan missään huumeiden klubikäytön vapauttamista kannattavissa underground-lehdissä: ne julkaistiin Archives of General Psychiatryssa ja muissa johtavissa julkaisuissa. Sama pätee psilosybiiniin. Charles Grobin pienen otannan tutkimus psilosybiiniavusteisesta terapiasta syöpäpotilaiden kokeman ahdistuksen hoidossa[15] – jonka tutkimussuunnitelma olisi voinut olla parempikin – julkaistiin niinikään Archives of General Psychiatryssa. En näe aiheeseen liittyvää paranoiaa perusteltuna.

[Suomentajan kommentti: nykyisellään hyvin suunnitellun psykedeelitutkimuksen tekeminen on monissa maissa täysin mahdollista, ja Riban mainitseman paranoian voi ajatella juontavan juurensa siihen, että usean vuosikymmenen ajan tutkimuksen tekeminen todella oli äärimmäisen vaikeaa, pääsääntöisesti käytännössä mahdotonta. Julkisia varoja on maailmalla myönnetty pääsääntöisesti kiellettyjen yhdisteiden haittoja kartoittaviin tutkimuksiin. Aihepiiriin liittyen, katso myös huumeiden vastaisen sodan keskeisen arkkitehdin, Richard Nixonin alaisuudessa toimineen John Ehrlichmanin lausunnot artikkelissa Nixon official: real reason for the drug war was to criminalize black people and hippies.]

Kirjoittanut Olivier Taymans


Viitteet:
[1] Subjective effects and tolerability of the South American psychoactive beverage Ayahuasca in healthy volunteers.
[2] Human Pharmacology of Ayahuasca: Subjective and Cardiovascular Effects, Monoamine Metabolite Excretion, and Pharmacokinetics
[3] Effects of the South American PsychoactiveBeverage Ayahuasca on Regional BrainElectrical Activity in Humans: A FunctionalNeuroimaging Study Using Low-ResolutionElectromagnetic Tomography
[4] Serotonergic psychedelics temporarily modify information transfer in humans
[5] Increased frontal and paralimbic activation following ayahuasca, the pan-amazonian inebriant
[6] Exploring the therapeutic potential of Ayahuasca: acute intake increases mindfulness-related capacities.
[7] Antidepressant Effects of a Single Dose of Ayahuasca in Patients With Recurrent Depression: A SPECT Study
[8] The entropic brain: a theory of conscious states informed by neuroimaging research with psychedelic drugs
[9] Long-term use of psychedelic drugs is associated with differences in brain structure and personality in humans
[10] The Psychedelic State Induced by Ayahuasca Modulates the Activity and Connectivity of the Default Mode Network
[11] Personality, Psychopathology, Life Attitudes and Neuropsychological Performance among Ritual Users of Ayahuasca: A Longitudinal Study
[12] Acute effects of ayahuasca on neuropsychological performance: differences in executive function between experienced and occasional users
[13] Telling true from false: cannabis users show increased susceptibility to false memories
[14] Cannabidiol attenuates the increased susceptibility to false memories produced by tetrahydrocannabinol
[15] Pilot Study of Psilocybin Treatment for Anxiety in Patients With Advanced-Stage Cancer