Saturday, September 26, 2015

Tutkija kuvaa psilosybiinihoitoa "traumatisoivan kokemuksen vastakohdaksi"

Alkuperäinen artikkeli: [Interview] Michael Bogenschutz likens psilocybin treatment to ‘reverse PTSD’, Stichting Open, 05.08.2015.



Addiktioihin erikoistunut psykologi Michael P. Bogenschutz työskentelee New Yorkin Yliopiston psykiatrian osastolla. Aiemmin hän on työskennellyt myös New Mexicon yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden osastolla.

Bogenschutzin työ on keskittynyt paljolti olemassaolevien hoitomuotojen uusiin sovelluksiin. OPEN-säätiö [Hollantilainen psykedeelitutkimussäätiö --suom. huom.] haastatteli häntä liittyen hänen tutkimukseensa psilosybiinin tehosta alkoholiriippuvuuden hoidossa[1]. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan.

Kuvailisitko uraasi? Miten päädyit psykedeelitutkimuksen äärelle?

Urani on keskittynyt kliiniseen hoitotyöhön ja, erityisesti viimeisten 10-15 vuoden aikana, addiktioihin liittyvään kliiniseen tutkimukseen. Minua on aina kiinnostanut ihmisten psykologisten muutosten toimintamekanismit ja se, miten ongelmallisiin käyttäytymismalleihin liittyviä muutoksia voidaan edesauttaa.

Potilaiden parissa työskennellessä voidaan huomata, että osa ihmisistä lopettaa käyttönsä seinään, toiset taas kulkevat asteittain kohti raittiutta, tai ongelma vain hellittää ajan kuluessa; jotkut retkahtavat kerta toisensa jälkeen, eikä heidän tilansa osoita kohentumisen merkkejä. Äkilliset, jyrkät muutokset käyttäytymisessä eivät ole harvinaisia, ja tätä ilmenee muuallakin kuin addiktioiden piirissä. Pidän tätä mielenkiintoisena ilmiönä niin tieteellisestä, psykologisesta kuin kliinisestäkin näkökulmasta. Miksi näin tapahtuu joillekin ihmisille muttei toisille?

Kiinnostukseni psykedeelitutkimukseen syntyi aloittaessani työt New Mexicon yliopistossa (NMY) vuonna 1994. Tuohon aikaan Rick Strassman tutki suonensisäisesti annostellun DMT:n vaikutuksia. Pian saapumiseni jälkeen Strassman lähti NMY:stä, ja koska olin vasta aloittanut laitoksessa, aihepiirin parissa tapahtuva tutkimus ei vaikuttanut realistiselta suunnitelmalta. Psykedeelitutkimus palasi mieleeni vasta nähtyäni Roland Griffithsin vuoden 2006 julkaisun, jossa selvitettiin psilosybiinin vaikutuksia terveisiin koehenkilöihin.

Niin löydökset itsessään kuin se tosiasia, että tämäntyyppinen tutkimus oli ylipäänsä mahdollista, tekivät minuun suuren vaikutuksen. Julkaisussa kuvataan psilosybiinin välittömiä vaikutuksia koehenkilöihin, ja mystistyyppisten kokemusten korkeaa esiintymistiheyttä. Kliinisestä näkökulmasta erityisen olennaisia olivat huomiot psilosybiinin aiheuttamista pitkäaikaisista muutoksista asenteissa, emotionaalisissa tiloissa ja ihmissuhteissa. Kahta vuotta myöhemmin julkaistu seurantatutkimus osoittaa yhden suhteellisen voimakkaan psilosybiiniannoksen vaikutusten pysyvyyden. Pidin tutkimusta todella mielenkiintoisena, ja ajatus tämäntyyppisten lääkeaineiden kliinisestä tutkimuksesta alkoi tuntua varteenotettavalta.

Erilaisilla riippuvuuksilla on valtavia kansanterveydellisiä vaikutuksia. Miksi juuri alkoholiin liittyvät ongelmat kiinnostavat?

Riippuvuudet ovat kiinnostava alue yleisemminkin, mutta yleisyydessään ja tuhoisuudessaan alkoholiriippuvuus oli looginen aloituspaikka. Aihepiiriin perehtyessäni kävi ilmeiseksi, että psykedeelien tehoa alkoholismin hoidossa oli tutkittu laajasti jo 1950-luvun lopulla. [Vuonna 2012 toteutettua meta-analyysitutkimusta voi katsoa tästä[2]. --suom. huom.]

Yhdysvalloissa AA-liikkeen filosofia näyttelee merkittävää roolia addiktioiden hoidoissa. Siinä painotetaan riippuvuusprosessien henkisiä elementtejä sekä henkisen hyvinvoinnin tärkeyttä paranemisessa. Myös tätä pidän kiinnostavana.

Millaisia eroja psilosybiinin ja LSD:n välillä on tällaisessa tutkimuksessa?

Psilosybiinillä on kaksi käytännön etua. Ensimmäinen on se, että sen vaikutus on huomattavasti lyhyempi – kuusi tuntia verrattuna LSD:n kymmeneen. Tämä helpottaa psilosybiinin käyttöä avohoitomallin puitteissa. Toisin sanoen, ainetta voidaan annostella normaalin työpäivän kuluessa, kun taas LSD-sessiot saattavat jatkua myöhään iltaan saakka. Toinen merkittävä syy on, että LSD:hen liittyy huomattavasti enemmän kielteisiä stigmoja. Monet kantavat käsitystä LSD:stä erittäin vaarallisena, pelottavana huumeena, ja on totta, että 60-luvulla LSD:n käytöllä oli haittavaikutuksensa. Nuo haittavaikutukset liittyivät monesti siihen, että pitoisuudeltaan tuntematonta ainetta otettiin valtavia annoksia, eikä tuohon aikaan vielä kovinkaan hyvin ymmärretty käyttökontekstin tärkeyttä kokemuksen lopputuloksen suhteen. Kliinisessä mielessä niin LSD:tä kuin psilosybiiniäkin voidaan pitää huomattavan turvallisina aineina, kun niitä hyödynnetään tarkkaan valvotuissa tutkimusolosuhteissa. Tämän lisäksi vaikutusta on myös sillä, että vaikka käyttämämme psilosybiini onkin synteettistä, assosiaatiot "sieniin" tai "luonnollisiin aineisiin" rauhoittavat ihmisiä.

Minkätyyppiset ihmiset halusivat osallistua tutkimukseenne?

Haimme paikallisia osallistujia mainoksilla, joissa etsittiin nimenomaisesti sellaisia ihmisiä, jotka eivät vielä olleet minkään hoidon piirissä, koska tarkoituksenamme oli tutkia psilosybiinihoidon tehoa ainoana hoitomuotona. Kriteereinä oli alkoholiriippuvuus, muutoin hyvä terveydentila ja vakavien psykiatristen sairauksien puute. Albuquerquessa toteutetun tutkimuksemme potilaat olivat työelämässä, ja heillä oli ainakin jonkin verran sosiaalisia tukirakenteita. Alkoholiriippuvuuden keskimääräinen pituus oli 15 vuotta, osallistujien keski-ikä oli 40, ja joukkoon kuului kuusi miestä ja neljä naista. Osalla oli joitakin aiempia kokemuksia psykedeeleistä, mutta enemmän käyttäneet rajasimme pois.

Yhtenä huolenaiheenamme oli, että jotkut saattaisivat haluta osallistua, koska olivat kiinnostuneita nimenomaisesti psilosybiinistä. Etsimme nimenomaisesti ihmisiä, jotka halusivat muuttaa juomiseen liittyviä käyttäytymismallejaan ja olivat avoimia uudenlaisia hoitomenetelmiä kohtaan.

Kuvailisitko niitä puitteita, joissa tutkimus toteutettiin?

Avohoitoklinikkamme rakennettiin näyttämään mahdollisimman paljon mukavalta, sohvalla varustetulta olohuoneelta. Suurimman osan istunnon kestosta osallistujilla oli yllään silmälaput ja kuulokkeet – musiikki oli valikoitu nimenomaisesti näihin olosuhteisiin –, ja heitä ohjeistettiin keskittymään sisäiseen kokemukseensa, hyväksymään ja tutkimaan esillenousseita asioita. Kerroimme etukäteen, minkälaisia kokemuksia on mahdollisesti odotettavissa, ja ohjeistimme kokemusten mahdollisimman hedelmälliseen hallintaan. Pidimme keskeisenä tekijänä intention asettamista etukäteen. Tässä yhteydessä tavoitteena saattoi olla esimerkiksi kokemus, joka opettaa tekemään myönteisiä, juomista tai muita asiaan liittyviä tekijöitä koskevia muutoksia. Osallistujat jätettiin pääsääntöisesti omiin oloihinsa. Kahden terapeutin tiimi tarjosi tukea ja oli valmiina puuttumaan tilanteen kulkuun tarvittaessa; muussa tapauksessa he varmistivat puolen tunnin tai tunnin välein, että koehenkilöllä on kaikki kunnossa. Istunnon lopussa osallistujille tarjottiin mahdollisuus puhua kokemuksestaan. (Koehenkilöille annettiin psilosybiiniä yhdessä tai kahdessa valvotussa istunnossa; tämän lisäksi he saivat myös Motivaatiota edistävää terapiaa (MET) sekä terapiaistuntoja, joiden tarkoituksena oli psilosybiinisessioiden valmistelu sekä jälkityöstäminen --toim. huom.)

Osassa varhaisia LSD-tutkimuksia tutkijoiden tarkoituksena oli luoda delirium tremensiä (DT, juoppohulluus), alkoholiriippuvaisten toisinaan kokemia rankkoja vieroitusoireita muistuttava tila. Tällaiset tilat ovat usein alkoholiriippuvaisten elämän käännekohtia, ja ajateltiin, että LSD:llä voisi olla samantyyppisiä vaikutuksia. Koehenkilöt läpikävivät mystisiä, transsendenttisiä kokemuksia, jotka vaikuttivat pysyvästi heidän käyttäytymiseensä. Voisitko kuvailla huippukokemusten vaikutusta tutkimuksenne potilaisiin?

Psykologian tai biologian näkökulmista teorioita tai dataa näiden ilmiöiden selittämiseksi ei vielä ole olemassa. Kun tavoitteena on tarttua ongelmiin ja tehdä niihin liittyviä muutoksia elämässä, monet läpikäyvät ykseyden kokemuksia, jotka ovat mystisen kokemusten tunnusmerkkejä: Tunne yhtenäisyydestä koko luomakunnan tai Jumalan kanssa, sekä voimakas, syvän emotionaalisen tason kokemus rakkaudesta ja yhteydestä. Tähän liittyy itseen kohdistuva rakkaus, myötätunto ja hyväksyntä. Ääneen sanottuna tämä saattaa kuulostaa mitättömältä, mutta sellaiselle ihmiselle, jolta tunne rakastetuksi tulemisesta on saattanut puuttua koko elämän ajan, kokemus on äärimmäisen voimakas. Joissain tapauksissa osallistujat kertoivat juomisensa olleen reaktio rakkauden tai rakastettavuuden tunteen puutteeseen, ja tutkimuksen tarjoaman kokemuksen myötä tarve kompensoida tuota puutetta juomalla hellitti monella.

Tämäntyyppiseen kokemukseen liittyy muunkinlaisia muutoksia. Ihmiset löytävät muutoksen mahdollisuuteen liittyvää optimismia, kokevat, että elämä voi muuttua koska ovat läpikäyneet jotain niin täydellisesti mistään kuviteltavissa olevasta poikkeavaa. Monet viettävät huomattavan osan istunnosta perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyvien kysymysten parissa, ja pohtivat juomisen aiheuttamaa katumusta, syyllisyyttä ja niin muihin kuin itseensäkin kohdistuvia haittoja. Sessioiden jälkeen monet puhuvat sosiaalisesti myönteisistä arvoista, hyvästä vanhemmuudesta tai yhteiskunnallisiin asioihin myötävaikuttamisesta. Olemme mitanneet huomattavaa juomishimon laskua sekä lisääntynyttä luottamusta omaan kykyyn muuttaa juomatottumuksiaan.

Miten on mahdollista, että jokin aine aiheuttaa pysyviä muutoksia käyttäytymisessä yhdellä tai muutamalla käyttökerralla? Onko todistusaineistoa, joka auttaa ymmärtämään ilmiötä?

Minulla ei ole tarjota vastausta. Aivoissa tapahtuu monenlaisia asioita, joita ollaan alkamassa tutkia ennen ja jälkeen psilosybiinisessioita toteutettavien MRI-kuvausten avulla. Toistaiseksi ei tiedetä, miten yksittäinen vahva kokemus voi johtaa tällaisiin pysyviin muutoksiin.

Mielestäni selkein analogia on traumaperäinen stressihäiriö (PTSD), jossa yksittäinen traumaattinen tapahtuma voi muuttaa ihmisen arkikokemusta pysyvästi. Vaikka niihin usein liittyy myös fyysistä väkivaltaa, ovat tällaiset traumat toisinaan pelkästään psykologisen tason ilmiöitä. PTSD on esimerkki siitä, kuinka yksittäinen voimakas kokemus voi aiheuttaa pysyviä psykologisia sekä mitattavissa olevia biologisia muutoksia aivojen toiminnassa ja rakenteessa. Psilosybiinin vaikutusta voidaan kuvata eräänlaisena käänteisenä PTSD:nä – kokemuksena, jonka myönteinen voimakkuus jättää mieleen ja aivoihin pysyvän jäljen.

Monesti sanotaan, että addiktio on harhapoluille ajautunutta henkisyyden etsintää. Kommentoisitko näkemystä?

Carl Jungin mukaan päihdeaineiden vaikutukset tarjoavat (rajatuissa määrin) kokemuksia yhteydestä, ykseydestä, hyvinvoinnista ja rakastetuksi tulemisesta. Tätä voidaan ajatella harhautuneena mystisen tai inhimillisen yhteyden etsintänä, tapana kokea luotettavaa emotionaalista kytköstä johonkin itsen ulkopuoliseen. Tarkoituksena on löytää jonkinlaista hoivaa. Tämä voi olla hyödyllinen tapa jäsentää ja uudelleenmuotoilla ihmisten kamppailua addiktioidensa kanssa: kyse ei ole pelkästään hedonistisesta nautinnontavoittelusta vaan aidosta eheydenkaipuusta. Mikäli eheyttä ei löydy terveellisimmistä lähteistä, tämä voi helposti muodostua ansaksi.

Tutkimuksenne lopputulokset vaikuttavat huomattavan lupaavilta: kaikkien osallistuneiden tila koheni selkeästi. Tutkimuksen otos oli kuitenkin pieni. Onko tarkoituksenanne jatkaa kliinisiä kokeita?

Tämä oli pilottitutkimus, jossa ei ollut kontrolliryhmää. Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa tällaisen tutkimuksen käyttökelpoisuus. Osoitimme kliinistä kohentumista sekä korrelaation kokemuksen voimakkuuden ja kohentumisen asteen välillä. Tässä vaiheessa tuloksiamme on syytä pitää suuntaa-antavina, ei siis missään mielessä lopullisina tai yksinään vakuuttavina todisteina. On tehtävä huomattavasti laajempia, kontrolloituja kokeita. Tällä hetkellä käynnissä oleva tutkimuksemme pyrkii kattamaan 180 alkoholiriippuvaista, ja sen pohjalta menetelmän toimivuutta voidaan arvioida jo huomattavasti paremmin. Tutkimuksen loppuunsaattamisessa kestää vuosia – tämänhetkisen arviomme mukaan puhutaan viidestä.

Näetkö muita kuin tieteellisiä esteitä, jotka voisivat jälleen johtaa psykedeelitutkimuksen keskeyttämiseen? Uskotko psykedeeliterapian kehittyvän vakiokäytännöksi?

Näitä aineita ymmärretään tieteellisessä mielessä paremmin kuin 60-luvulla niin vaikutusten kuin mahdollisten riskienkin osalta. Tiedämme, kuinka riskit on kliinisissä tutkimusolosuhteissa mahdollista minimoida. Kliinistä psykedeelitutkimusta tehdään vakavastiotettavien, kokeneiden tutkijoiden toimesta, jotka lähestyvät tekemäänsä työtä huolellisesti ja tieteellisellä perinpohjaisuudella. Myös suuri yleisö ymmärtää psykedeelejä paremmin kuin 50 vuotta sitten. Lähestymistavan on oltava tasapainoinen, ja perusteettomia ylitulkintoja sekä yliampuvia väitteitä ja odotuksia on vältettävä. Ihmisiä on muistutettava niistä olennaisista riskeistä, joita esiintyy kun aineita käytetään valvottujen olosuhteiden ulkopuolella.

Vaikka olen monien kentälläni työskentelevien lailla toiveikas sen suhteen, että löydöksemme tulevat johtamaan merkittäviin edistysaskeliin addiktioiden hoidossa, mikään aine ei ole taikalääke. Jokaisessa hoitomuodossa on rajoituksensa. Riippuvuus on monimutkainen, pitkäaikainen häiriötila, eikä kaikkia potilaita ole mahdollista parantaa yhdessä tai kahdessa hoitosessiossa, eikä kaikkia riskejä myöskään ole mahdollista eliminoida. On kuitenkin perusteltua toivoa, että kykenemme osoittamaan toistettavissa olevia hyötyjä sekä kasvattamaan matkan varrella ymmärrystämme käyttäytymisen muutoksiin liittyvän psykologian ja biologian kentillä.

Dara Colwell

Viitteet:
[1] Psilocybin-assisted treatment for alcohol dependence: A proof-of-concept study, 2015
[1] Lysergic acid diethylamide (LSD) for alcoholism: meta-analysis of randomized controlled trials, 2012

Wednesday, September 23, 2015

MDMA-avusteinen terapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa

Alkuperäinen artikkeli SFGate-sivustolla: Ecstasy therapy approved for trial in Marin County, 26.05.2015.

Tutkimusta johtava tri. Philip Wolfson ja terapeutti Julane Andries MDMA-tutkimuskeskuksessa Kalifornian San Anselmossa. Tutkimussessiot videoidaan kahdella kameralla prosessin dokumentoimiseksi, ja jotta FDA voi arvioida sessioissa käytettyjä terapeuttisia menetelmiä. MAPSin sponsoroima tutkimus selvittää MDMA-avusteisen psykoterapian tehoa hengenvaarallisten sairauksien aiheuttaman ahdistuksen hoidossa.
Ekstaasinakin tunnettu empatogeeni MDMA kiellettiin kolme vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa ja suuressa osassa läntistä maailmaa. 2000-luvun alkupuolella tutkimus on jälleen käynnistynyt. Tutkimus MDMA-avusteisen terapian tehosta traumaperäisen stressihäiriön hoidossa on jo pitkällä, ja MDMA:n tehoa sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidon apuvälineenä tutkitaan myös.

Kaliforniassa toimivalle tutkimusryhmälle on jokin aika sitten myönnetty luvat tutkia MDMA:ta hyödyntävän terapian vaikutusta syövästä ja muista potentiaalisen tappavista sairauksista kärsivien ahdistuksen hoidossa.

San Anselmossa työskentelevä ja jo pitkään MDMA:ta hyödyntävän terapian puolesta puhunut Tri. Philip Wolfsonin tutkimus kattaa 18 koehenkilöä. Tutkimus toteutetaan seuraavan vuoden aikana Wolfsonin mäen laella sijaitsevassa, viihtyisässä psykoterapiakeskuksessa Tamalpais-vuoren tuntumassa.

Terminaalidiagnoosi aiheuttaa usein rampauttavaa ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko usealla pitkällä, MDMA-avusteisella terapiaistunnolla auttaa näistä kärsiviä potilaita löytämään rauhaa.

MDMA poikkeaa merkittävästi ahdistuksen hoitoon tyypillisesti käytettävistä lääkkeistä. Aine ei turruta tai lamaannuta; sen sijaan neljän tai viiden tunnin mittainen, MDMA:ta hyödyntävä psykedeelikokemus saattaa tarjota hyvinkin transformatiivisia kokemuksia kun sitä otetaan turvallisessa, miellyttävässä ympäristössä koulutettujen terapeuttien seurassa (jotka tutkimuksessa toimivat mies-nainen-pareina).

MDMA tukee Wolfsonin mukaan "syvää, merkityksellistä ja poikkeuksellisen tehokasta psykoterapiaa". Tutkimus on hänelle poikkeuslaatuisen henkilökohtainen. 1980-luvulla hän ja silloinen vaimonsa Alice työskentelivät MDMA:ta hyödyntävän terapeutin kanssa käsitelläkseen sitä henkistä sekasortoa, joka liittyi heidän teini-ikäisen Noah-poikansa taisteluun leukemian kanssa.

Lapsen menettämisen tuska

Noah menehtyi, mutta kokemus ohjasi Wolfsonin omistamaan elämänsä löytämään keinoja, joiden avulla tällainen terapia voidaan tuoda saataville perheille, joiden lapsi tai muu läheinen tekee kuolemaa.

Keino on löytynyt: Wolfson on saanut Yhdysvaltain FDA- ja sekä DEA-virastoilta tutkimusluvat, joiden haltijalla on mahdollisuus tehdä ihmiskoehenkilöillä toteutettavaa tutkimusta toistaiseksi laittoman substanssin avulla.

FDA:n tiedottaja Sandy Walsh kertoo virastonsa todenneen aiempien MDMA-tutkimusten osoittavan aineen turvallisuuden oikeanlaisissa olosuhteissa.

"Jos jokin lääke osoittaa tehonsa vakavan sairauden hoidossa, ja sen turvallinen käyttö kyseisen potilaspopulaation keskuudessa voidaan osoittaa mahdolliseksi", Walsh sanoo, "velvollisuutemme on arvioida todistusaineistoa ja ryhtyä aineiston tukemiin toimenpiteisiin, esimerkiksi sallimalla pilottitutkimuksen käynnistäminen."

Muutkin liittovaltion edustajat ovat osoittaneet mielenkiintoa MDMA-tutkimusta kohtaan. NIMH:in johtaja tri Thomas Insel kertoo virastonsa seuraavan useita yksityisesti rahoitettuja tutkimuksia, joissa pyritään hoitamaan monenlaisia psyykkisiä ongelmia psykedeeliavusteisella terapialla.

"Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja erittäin tehokas, uudenlainen lähestymistapa", Insel toteaa. "Kyse ei ole MDMA:sta yksinään – olennaista on hoidollinen konteksti, jossa hyödynnetään aineen vaikutuksen tarjoamia hyödyllisiä perspektiivejä ja kohentuneita kykyjä, ja näiden soveltaminen laajemmassa psykoterapeuttisessa kontekstissa."

8-tuntisia terapiasessioita

Wolfsonin tutkimukseen osallistuvat käyvät ensin valmistavassa terapiassa. Koehenkilöistä kolmetoista osallistuu tämän jälkeen kolmeen kahdeksan tunnin mittaiseen terapiasessioon aineen vaikutuksen alaisena. Loput viisi tulevat saamaan plasebokapselin.

Terapiaistunton jälkeisten seurantaistuntojen ja psykologisen testauksen avulla pyritään arvioimaan osanottajien mielenterveydellistä tilaa ja hyvinvointia. Kaikkinensa prosessissa kestää viitisentoista kuukautta. Niille, joille arvotaan tutkimuksessa lumelääke, tarjotaan myöhemmin mahdollisuus Wolfsonin ja tämän kumppanin, laillistettuna perheterapeuttina toimivan Julane Andriesin vetämään MDMA-sessioon.

"Ero 50 minuutin mittaisiin terapiasessioihin on merkittävä", Wolfson kuvaa. "Lämpimissä, ystävällisissä puitteissa toteutettavaa istuntoa jatketaan niin pitkään kuin on tarpeen. Hoidettavien kanssa muodostuu läheinen yhteys. MDMA on lähestymistapana vallankumouksellinen, ja sen hyödyntämiseksi on poikettava vakiintuneista käytännöistä."

Marinin piirikunnassa toteutettu projekti on Santa Cruzissa toimivan MAPSin (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) tukema ja rahoittama. MAPSin aiemmassa tutkimuksessa[1] kartoitettiin menestyksekkäästi MDMA-avusteisen terapian tehoa seksuaalisen hyväksikäytön tai sodan aiheuttaman traumaperäisen stressihäiriön hoidossa (ks. myös seurantatutkimus[2]). Kyseisessä, Journal of Psychopharmacologyssa julkaistussa tutkimuksessa neljä viidesosaa koehenkilöistä sai MDMA-terapiasta merkittävää, pitkäaikaista apua.

MDMA aiheuttaa tyypillisesti lisääntynyttä energisyyttä, euforisuutta, emotionaalista lämpöä ja empaattisuutta, minkä vuoksi aineeseen viitataan "empatogeeninä" tai "entaktogeeninä".

"MDMA voi auttaa tuntemaan haltioitumista, jolla on ahdistusta ja masennusta vähentäviä vaikutuksia", Andries kertoo. "Muisto elinvoimaisuudesta, onnellisuudesta ja haltioitumisesta kulkee mukana myös aineen vaikutusten loputtua."

Kuten useimmilla aineilla, laillisilla tai laittomilla, myös MDMA:lla voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia, jotka liittyvät esimerkiksi pulssin kohoamiseen sekä verenpaineeseen. Tästä syystä tutkimukseen ei oteta mukaan sydänongelmista kärsiviä. Valituille tarjotaan seikkaperäinen selonteko mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta heille kerrotaan myös, että MDMA:ta on tutkimusolosuhteissa annettu jo yli tuhannelle koehenkilölle ilman merkittäviä ongelmia.

Aine nousi massojen tietoisuuteen 1970- ja 1980-luvuilla. Aluksi sitä hyödynnettiin underground-kemistien, terapeuttien ja psykedeeliväen keskuudessa. Myöhemmin aineelle kasaantkielteistä julkisuutta, koska se toimi läpi yön kestävien reivien keskeisenä polttoaineena. Eräänlaisen sakramentin aseman aine on saavuttanut myös Nevadan Black Rock -aavikon Burning Man -tapahtumassa.

Työ uudelleenluokittelun puolesta

Vuonna 1985 Yhdysvaltain viranomaiset alkoivat iskeä kiihtyvällä tahdilla kasvavaan MDMA-kulttuuriin, joka ilmeni niin aineen viihteellisenä, henkisenä kuin terapeuttisenakin käyttönä. Aine kiellettiin ja sijoitettiin Schedule I -luokkaan. Nämä aineet ovat kaikista tiukimmin rajoitettuja, ja luokituksen määritelmään kuuluu, että aineella on "merkittävä väärinkäyttöpotentiaali eikä lääketieteellistä arvoa". [Tämä siirto tehtiin huolimatta hallituksen omien asiantuntijoiden voimakkaista kehoituksista toimia toisin --suom. huom.]

Wolfson ja muut MAPSin toimijat toivovat tämän ja tulevien, laajempien PTSD-tutkimusten osoittavan FDA:lle ja DEA:lle, että aineen uudelleenluokittelulle on perusteet. Uudelleenluokittelun seurauksena lääkäreillä olisi mahdollisuus kirjoittaa PTSD:stä tai kuolemaan johtavista sairauksista kärsiville reseptejä MDMA-sessioihin koulutetun psykoterapeutin seurassa.

Wolfsonin ja Andriesin kanssa työskentelevä 27-vuotias neurotutkija, tutkimuskoordinaattori John Hartberg toteaa, että valtavirtakulttuuri on alkanut hyväksyä "muuntuneiden, epälineaaristen tilojen olemassaolon" sekä "voimakkaiden mystisten tai henkisten kokemusten merkittävät parantavat vaikutukset."

'Tutkimusalamme on astunut valtavirtaan'

"Tutkimusalueestamme on muodostumassa yleisesti hyväksytty, kiihtyvällä tahdilla kasvava ja potentiaalia tulviva kenttä", Minnesotan yliopiston neurotieteen kandidaatti Hartberg sanoo. Hänen tehtävänään on seuloa tutkimukseen sopivia koehenkilöitä. "Mistään rajatieteestä ei ole kyse", hän toteaa.

Tämä pitänee paikkansa, mutta aivan välittömästi psykiatrit eivät tule ekstaasia määräämään. DEA:n edustaja Joseph Moses toteaa, että vaikka hänen virastonsa onkin myöntänyt MDMA-tutkimukselle lupia, se ei välttämättä tarkoita, että liittovaltion toimijat suhtautuisivat psykedeelien lääkekäyttöön uudenlaisella avoimuudella. Hänen mukaansa viraston roolina on yksinkertaisesti pitää huolta tutkimuksen "turvallisuuteen liittyvän infrastruktuurin" toiminnasta, jotta voidaan varmistaa, että ainetta käytetään tutkimuksen aikana vain osoitettuihin tarkoituksiin.

Muiden liittovaltion tahojen, joista keskeisenä FDA, on edelleen myönnettävä tutkimusluvat laajemmille jatkotutkimuksille sekä arvoitava tutkimusten tuottama aineisto ennen kuin ainetta voidaan alkaa luvallisesti määrätä.

MAPSin johtaja Rick Doblin kuitenkin toteaa olevansa vakuuttunut siitä, että tämä tulee tapahtumaan viiden-kuuden vuoden kuluttua. Hänen mukaansa "kaikista psykedeeleistä juuri MDMA:n vaikutukset ovat suoraviivaisimmin parantavia".

Doblin kertoo Minnesotalaisen nuorenparin, Shane ja Sue Stevensin kokemuksesta esimerkkinä MDMA:n potentiaalisista hyödyistä syövästä kärsiville ihmisille sekä heidän läheisilleen. Heidän kokemuksellaan oli vaikutuksensa myös keskeiseen rahalahjoitukseen, jonka turvin Marinin tutkimusprojekti saatiin käyntiin. 90-luvun puolivälissä 22-vuotiaalla Shanella todettiin munuaissyöpä. Munuainen poistettiin, mutta tauti oli jo ehtinyt levitä keuhkoihin. Hän kävi läpi rajun sädehoidon – 23 tuntia aktiivista hoitoa, jota seurasi tunti oksentamista ja peseytymistä.

"Välimme tulehtuivat", Sue kertoo The Chronicle -lehdelle. "Stressin määrä oli valtava. Mieheni teki kuolemaa, emmekä tienneet, miten asiaan tulisi suhtautua."

Kuoleman kohtaaminen

Suen lapsuudenystävä Tim Butcher ehdotti, että emotionaalista apua saattaisi löytyä erään terapeutin kautta, jolta oli mahdollista saada MDMA:ta. [Terapeutit ovat kaikessa hiljaisuudessa hyödyntäneet MDMA:ta kielloista huolimatta. --suom. huom] Butcherilla oli yhteyksiä psykedeelialakultuuriin, ja hän hankki pariskunnalle pari annosta MDMA:ta. He ottivat aineen kotisohvallaan, ja terapeutti oli koko session ajan tavoitettavissa puhelimitse.

"Aloimme keskustella asioista, joista olimme aiemmin pelänneet puhua. Rakkauden ja ymmärryksen määrä oli valtava", Sue sanoo. "Halasimme, itkimme ja hymyilimme."

Seuraavana päivänä Sue huomasi miehessään täydellisen muutoksen: Shane halusi yhtäkkiä jälleen tehdä asioita joita oli aiemmin rakastanut – esimerkiksi maastopyöräillä ja rullaluistella.

"Aloimme rakastaa elämää, vaikka syövän varjo leijuikin yllämme. Tähän asti olimme pelänneet jokaikistä päivää, koska jokainen aamu tarkoitti heräämistä syövän kanssa. Kokemuksemme myötä aloimme herätä elääksemme."

Shanen elämä syövän kanssa kesti neljä vuotta. Hän kuoli lokakuun toisena päivänä vuonna 1999.

Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus

Sydänkohtaus vei 45 vuoden ikäisen Butcherin vuonna 2012. Hänen isänsä Samuel Butcher oli Precious Moments -keräilyhahmoja valmistavan, miljoonaluokan firman perustaja, joten Timillä oli paljon rahaa. Hän jätti MAPSille 1,9 miljoonaa dollaria, josta osa käytettiin artikkelissa käsitellyn tutkimuksen rahoittamiseen.

“Etukäteen en tiennyt, että Tim oli merkinnyt MAPSin testamenttiinsa", Doblin sanoo. "Hän teki lahjoituksensa, koska piti psykedeelien vaikutusta omaan elämäänsä suuressa arvossa. Erityisen tärkeänä hän piti kuolemaan liittyviä terapiasovelluksia."

Doblin uskoo psykedeelien ennen pitkää seuraavan kannabiksen viitoittamaa polkua: Ensin laillistetaan lääkinnällisen käyttö, ja lopulta täyskielloista luovutaan kokonaan.

"Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus tulee olemaan kannabiksen ja psykedeelien laillistaminen", Doblin sanoo.


Artikkelin kirjoittaja Don Lattin on Chronicle-lehden entinen toimittaja, joka on julkaissut viisi kirjaa, mm. Timothy Learyn, Ram Dassin ja kumppanien 60-luvun tekemisiä käsittelevän teoksen "The Harvard Psychedelic Club", jonka voi käydä lainaamassa Varjokirjastosta. Lisätietoa: donlattin.com

Viitteet:
[1] A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD)
[2] Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study