Saturday, February 4, 2012

Ketamiini ja muut glutamaattijärjestelmään vaikuttavat aineet masennuksen hoidossa


Koko elämänsä ajan masennuksen kanssa taistellut Chris Stephens, 28,
leikkii koiransa kanssa kotonaan Kalifornian Concordissa.
"Ketamiiniannoksen jälkeen tahtoni tehdä asioita palasi. Tahdoin elää elämääni", hän kertoo.
Bile- ja psykonauttipiireissä "ketkuna", kansainvälisemmin "Special K":na, tunnettu ketamiini on viime aikoina herättänyt huomiota masennuksen tutkijoiden parissa. Paremmin anestesialääkkeenä tunnettu, vaikutuksiltaan dissosiatiiviksi laskettava aine saattaa tarjota helpotusta jopa itsemurha-asteen masennukseen muutamassa tunnissa. Lisäksi se toimii monille potilaille, joille yleisemmistä, Prozacin kaltaisista mielialalääkkeistä ei ole ollut apua.

Aivojen serotoniinijärjestelmään vaikuttavien perinteisten mielialalääkkeiden vaikutuksen alkamisessa voi kestää yli kuukausi, ja jopa neljällekymmenelle prosentille vaikeista masennuksesta kärsivistä ne eivät toimi ollenkaan.

"Migreeni voidaan hoitaa tuntien kuluessa", sanoo Carlos Zarate, National Institute of Mental Healthin ketamiinia tutkiva aivoekspertti. "Miksi masennuksen hoidossa on odotettava viikkoja tai jopa kuukausia?"

Zaraten mukaan on epätodennäköistä, että ketamiini itsessään yleistyisi seuraavana suurena masennuslääkkeenä, johtuen sen häiritsevistä sivuvaikutuksista, joihin kuuluu mm. hallusinaatiot. Ketamiinin toimintamekanismin selvittämisestä voi kuitenkin olla paljon apua turvallisempien, ja kuitenkin yhtä tehokkaiden lääkeaineiden kehittämisessä.

Tehottomia masennuslääkkeitä

Ketamiini suunniteltiin alunperin 60-luvulla anestesia- ja kipulääkkeeksi. 70-luvulla huumeiden virkistyskäyttäjät huomasivat, että tarpeeksi suuri annos ketamiinia aiheuttaa tajuntaakieputtavan kokemuksen.

Aineen potentiaali masennuksen lievityksessä on kuitenkin havaittu vasta joitakin vuosia sitten. Useimmat niistä, joiden masennusta on tämän myötä lääkitty ketamiinilla, ovat olleet koehenkilöitä ainetta koskevissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Yksi näistä ihmisistä on San Francisco Bay Arealla asuva Christopher Stephens, 28, jolle diagnosoitiin masennus jo 15-vuotiaana.

"Ensimmäiseksi minulle kirjoitettiin Paxilia", hän kertoo. "Sen jälkeen aloin syödä Prozacia. 19-vuotiaana halusin kokeilla uusia lääkkeitä."

Stephens sanoo, että kaikkia kokeiltuja lääkeaineita on vaikea muistaa. Sitten hän luettelee listan, johon kuuluu mm. klonatsepaami, loratsepaami, diatsepaami, alpratsolaami, mirtatsapiini, gabapentiini, buspironi ja valproaatti. Jotkut näistä aineista eivät toimineet ollenkaan. Toiset aiheuttivat vatsavaivoja, päänsärkyä ja unettomuutta sekä seksuaalisia sivuvaikutuksia.

Lisäksi Stephensin masennus vain paheni, lääkityksestä huolimatta.

Hän kertoo menettäneensä toimintakykynsä kokonaan. Hän menetti työnsä erityiskoulunkäyntiavustajana. Edes hänen suurin nautintonsa kamppailulajien opettajana ei riittänyt pitämään häntä liikkeessä.

"Aloin selvittää internetistä keinoja itsemurhaan", hän kertoo. "Monet ajattelevat, että purkillinen kipulääkkeitä hoitaa homman. Sellaisella kuitenkin tuhoaa maksansa, mikä johtaa hitaaseen kuolemaan. Aika nihkeä tapa lähteä. Tahdoin etsiä mahdollisimman tehokkaan ja kivuttoman keinon."

Stephens kuitenkin tahtoi tehdä jotain hyödyllistä ennen kuolemaansa, jotain joka saattaisi auttaa muita ihmisiä välttämään hänen kokemansa kaltaista toivottomuutta. Hän otti yhteyttä San Franciscon yliopistoon ja tarjoutui eräänlaiseksi ihmiskoe-eläimeksi. Hän tuumi, että tutkijat saattaisivat ymmärtää masennusta paremmin hänen aivojaan tutkimalla.

Masennus: Vuotava hana aivoissa

Soittonsa myötä Stephens päätyi tekemisiin Zaraten kanssa, joka ei ole vakuuttunut nykyisenmallisten masennuslääkkeiden optimaalisuudesta.

Zarate vertaa masennusta vuotavaan hanaan aivoissa. Vuodon voi lopettaa useammalla tavalla: "Voi keskittyä suoraan hanan korjaamiseen", hän sanoo, "tai käydä sammuttamassa koko vesivoimalan. Molemmat johtavat vuotavan hanan kannalta samaan lopputulokseen".

Zaraten mukaan nykyiset masennuslääkkeet toimivat tavalla, jota voi verrata vesivoimalan sulkemiseen. Kestää pitkään ennen kuin vesi lakkaa virtaamasta kilometrien pituisissa putkistoissa.

Hänen mukaansa tämä johtuu pääasiallisesti siitä, että nämä lääkkeet vaikuttavat ensisijaisesti serotoniiniin, noradrenaliiniin ja dopamiiniin. Ketamiini taas vaikuttaa glutamaattiin, joka on huomattavasti intiimissä yhteydessä masennukseen.

Zaraten kiinnostus heräsi 2000-luvun alussa, kun hänen korviinsa alkoi kulkeutua anekdootteja ketamiinin lähes välittömästä vaikutuksesta masennuksen oireisiin. Tiedemiehenä häntä kuitenkin askarrutti, josko huhupuheet ovat liian hyvää ollakseen totta. Siksi hän päätti kollegoineen alkaa tutkia asiaa tieteellisesti.
 
Tutkimukseen osallistui 17 masennuksesta kärsivää, kaikki ihmisiä jotka Cristopher Stephensin lailla olivat kokeilleet tuloksetta useita lääkkeitä. Kahdellatoista koehenkilöllä seitsemästätoista, yksittäinen ketamiiniannos karsi oireita huomattavasti. Vaikutus myös kesti yli viikon ajan.
 
Vuonna 2006 julkaistu tutkimus herätti kansainvälistä huomiota. Sen myötä Zarate on annostellut ketamiinia monille muillekin potilaille. Stephens on yksi heistä.
 
'Tahdoin elää elämääni'
 
Stephens muistaa elävästi ketamiinipäivän. Oli maanantai, ja hän heräsi todella huono-oloisena. Hänen mielialansa oli ankea vielä silloinkin, kun lääkärit asettivat neulan hänen suoneensa.
 
"Maanantai-iltapäivänä olin kuin täysin toinen henkilö", hän sanoo. "Tiistaiaamuna heräsin, tuntien: 'Tänään tahdon tehdä asioita.' Myös keskiviikkona ja torstaina heräsin motivoituneena. Tahdoin elää elämääni."
 
Puolisentoista vuotta sitten Yalen yliopiston tutkijat löysivät mahdollisen selityksen ketamiinin teholle. Se ilmeisesti vaikuttaa glutamaattijärjestelmään tavalla joka saa aivosolut muodostamaan uusia kytkentöjä.


Tutkijat ovat jo pitkään otaksuneet, että stressi ja masennus heikentävät aivosolujen välisiä yhteyksiä. Ketamiini vaikuttaa peruuttavan tällaiset muutokset.
 
Zaraten mukaan aineella on myös huomattavia varjopuolia. Yksi niistä on, että suonensisäisesti annosteltuna se aiheuttaa huolestuttavia sivuvaikutuksia, mm. ruumiistairtautumiskokemuksia, hallusinaatioita ja muistihäiriöitä. Lisäksi aineeseen on mahdollista muodostaa riippuvuus, ja jatkuva käyttö on liitetty huomattaviin psyykkisiin ja fyysisiin terveysongelmiin. Tämän vuoksi tutkitaan myös muita glutamaattijärjestelmään vaikuttavia aineita.
 
Masennuslääkkeitä vailla sivuvaikutuksia
 
Yksi näistä tunnetaan nimellä rilutsoli, joka on vaikutukseltaan ketamiinia heikompi. Christopher Stephens on saanut tätä lääkettä ketamiinitutkimukseen osallistumisensa jälkeen. Tutkimuksesta on kulunut jo vuosi, ja masennus on hänen mukaansa pysynyt poissa.
 
Toinen mahdollisuus on aine nimeltä skopolamiini, jota käytetään merisairauden hoitoon. Maura Furey, toinen NIMH:n tutkija, alkoi tutkia skopolamiinia samoihin aikoihin kuin Zarate käynnisti ketamiinitutkimuksensa. Kun Fureyn tutkimus tuli julkisuuteen, hän alkoi saada yhteydenottoja asian tiimoilta. 


Eräs nainen oli kokeillut skopolamiinia vahingossa. "Hän oli lähtenyt laivamatkalle siskonsa kanssa ja käyttänyt skopolamiinilaastarin, ja huomannut oireidensa kadonneen", Furey kertoo. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että skopolamiini toimii usein, vaikkakaan ei yhtä nopeasti kuin ketamiini.

Yksi merisairauslääkkeen auttamista ihmisistä on Marylandin Bethesdassa perheensä, koiransa, kissansa ja Wilbur-nimisen papukaijansa kanssa elävä Helene Najar. Perinteisemmät masennuslääkkeet kyllä auttoivat, mutta aiheuttivat liian voimakkaita sivuvaikutuksia, Najar sanoo. Viisi vuotta sitten hän osallistui Fureyn johtamaan, Yhdysvaltain terveysviraston toteuttamaan pilottitutkimukseen. Tutkimuksessa hänelle annosteltiin skopolamiinia kerran viikossa kolmen viikon ajan.
 
Najarin mukaan ensimmäinen annos ei vaikuttanut. Toisen jälkeen hän kuitenkin alkoi huomata muutosta. "Kolmannen myötä olin kuin uusi ihminen", hän sanoo.
 
Tutkijat pyrkivät yhä selvittämään tarkkaa syytä skolopamiinin teholle masennuksen hoidossa. On kuitenkin todistusaineistoa, jonka mukaan glutamaattijärjestelmä liittyy asiaan.
 
Najarin mukaan vaikutus on täysin erilainen kuin missään muussa hänen kokeilemassaan lääkeaineessa. "Mihin reseptoriin se sitten vaikuttaakin, minulla ei ole epäilystäkään siitä, että se on osunut juuri oikeaan kohtaan minun aivojani."
 
Ketamiiniin, rilutsoliin ja skopolamiiniin keskittyvien kokeiden tavoitteena on löytää aineita, joiden molekyylimalleja lääkeyritykset voivat hyödyntää täysin uudenlaisten masennuslääkkeiden kehittämisessä", Furey sanoo. "Lääkeaineita kehittäville on suuri apu kemiallisesta tiedosta sen suhteen, mihin keskittyä."

Lääkeyritykset ovat ottaneet onkeensa. Useat firmat tutkivat parhaillaan glutamaattijärjestelmään vaikuttavia aineita masennuksen hoitoon.

Kuinka ketamiini vaikuttaa masennukseen?
 
Perinteiset masennuslääkkeet, esimerkiksi Prozac, toimivat serotoniinijärjestelmäksi kutsutussa aivojen kemiallisten välittäjäaineiden ryhmässä. Aiemmin otaksuttiin, että masennus johtui yksinkertaisesti serotoniinin puutteesta, ja että lääkkeet toimivat serotoniinitasoja kohottamalla.
 
Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin osoittanut selityksen monimutkaisemmaksi. Serotoniiniin kohdistuvat aineet stimuloivat uusien hermosolujen syntyä, mistä seuraa uusia kytkentöjä aivoissa. Uusien hermosolujen luominen kuitenkin ottaa aikansa – vähintään muutaman viikon – jonka otaksutaan olevan syynä masennuslääkkeiden vaikutuksen hitaudelle.
 
Ketamiini puolestaan vaikuttaa eri osaan aivoja – glutamaattijärjestelmään. Yalen tutkija Ron Duman uskoo ketamiinin lisäävän voimakkaasti jo olemassaolevien hermosolujen välistä viestintää. Tämä on nopeampaa kuin uusien hermosolujen muodostuminen, ja johtaa samaan lopputulokseen: aivopiirien toimintojen tehostumiseen.
 
Duman selvitti ketamiinin toimintamekanismia rottakokeiden avulla. Allaolevassa kuvassa on sellaisen rotan hermosolu, jolle ei ole annosteltu ketamiinia. Pienet kumpareet ja pisteet hermosolun reunoilla ovat orastavia kytkentöjä hermosolujen välillä.
 

Tuntien kuluessa ketamiinin annostelusta, Duman havaitsi huomattavan kasvun uusien, aivosolujen välisten kytkentöjen määrässä, minkä otaksutaan selittävän aineen tehokkuuden masennuksen hoidossa.
 




Lisämateriaalia: 
Zaraten tutkimus ja lisätutkimus 
Ron Dumanin tutkimus, sekä lisätietoa artikkelissa ja äänitteessä